Nordisk Film -palkinto

Nordisk Film -säätiön lahjoittaman 20 000 euron palkinnon tarkoitus on antaa tunnustusta elokuvantekijöille, jotka merkittävällä työllään ovat nostaneet elokuvan tasoa ja siten rikastuttaneet suomalaista elokuvakulttuuria. Vuoden 2025 palkinnon saivat ohjaaja Virpi Suutari ja elokuvaaja Teemu Liakka elokuvastaan Havumetsän lapset.

Nordisk Film -palkinto jaetaan vuosittain. Palkinnon lahjoittaa Nordisk Film -säätiö, ja sen valitsee riippumaton, elokuvatekijöistä koostuva tuomaristo. Vuonna 2025 palkintotuomariston jäsenet olivat käsikirjoittaja ja ohjaaja Anna Dahlman, ohjaaja ja käsikirjoittaja Ville Jankeri, tiedottaja Manna Katajisto, tuottaja Nina Laurio (tuomariston pj), elokuvaaja Konsta Sohlberg sekä ohjaaja ja käsikirjoittaja Selma Vilhunen.

Taustatietoa palkinnosta:

Nordisk Film -palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran Tanskassa vuonna 1996, jolloin palkinnon voittivat Lars von Trier ja Ole Bornedal. Norjassa palkintoa on jaettu vuodesta 2015. Nyt seitsemättä kertaa Suomessa jaetun palkinnon tarkoitus on antaa tunnustusta sellaisille elokuvantekijöille, jotka merkittävällä työllään ovat nostaneet oman maansa elokuvan tasoa ja siten rikastuttaneet elokuvakulttuuria.

Palkinnon lahjoittava Nordisk Film -säätiö (Nordisk Film Fonden) on osa Egmont-säätiötä. Egmont-säätiö on kaupallinen säätiö, joka tukee avun tarpeessa olevia lapsia ja nuoria vuosittain noin 13 miljoonalla eurolla. Elokuvaa ja elokuvantekijöitä tukeva Nordisk Film -säätiö on itsenäinen osa Egmont-säätiötä.

Vuoden 2025 Nordisk Film -palinto voittajat ohjaaja Virpi Suutari ja elokuvaaja Teemu Liakka. Kuva: Lucas Ekblad
Vuoden 2025 voittajat ohjaaja Virpi Suutari ja elokuvaaja Teemu Liakka. Kuva: Lucas Ekblad.

 

Vuoden 2024 voittajat Suvi West ja Anssi Kömi. Kuva: Lucas Ekblad

 

Vuoden 2023 voittajat Mika Ritalahti, Hanna Bergholm ja Ilja Rautsi. Kuva: OneTake Productions

 

Vuoden 2022 voittajista kaksi, Teemu Nikki ja Sari Aaltonen. Kuva: Dante Mutashar

 

Vuoden 2021 voittaja Hamy Ramezan. Kuva: Sami Sorasalmi
Vuoden 2020 voittajat Elli Toivoniemi, Reetta Aalto, Kirsikka Saari ja Miia Tervo (kuvasta puuttuu Alli Haapasalo, Anna Paavilainen ja Jenni Toivoniemi).
Vuoden 2019 voittajat Aleksi Salmenperä ja Samu Heikkilä. Kuva: Alejandro Lorenzo

 

Nordisk Film –palkinnon kansainväliset sivut

Nordisk Film –palkinto Suomessa (kansainväliset sivut)

Nordisk Film –palkinto Tanskassa

Nordisk Film –palkinto Norjassa

Egmont-säätiö

 

Vuoden 2019 voittajat Aleksi Salmenperä ja Samu Heikkilä

Vuoden 2020 voittajat Elli Toivoniemi, Kirsikka Saari, Anna Paavilainen, Alli Haapasalo, Reetta Aalto, Jenni Toivoniemi ja Miia Tervo

Vuoden 2021 voittaja Hamy Ramezan

Vuoden 2022 voittajat Sari Aaltonen, Teemu Nikki ja Jani Pösö

Vuoden 2023 voittajat Hanna Bergholm, Jarkko Laine, Ilja Rautsi ja Mika Ritalahti

Vuoden 2024 voittajat Suvi West ja Antti Kömi

Vuoden 2025 voittajat Virpi Suutari ja Teemu Liakka 

Top