Kuva: Andres Teiss
Ohjaaja Antti J. Jokisen vuonna 2020 ensi-iltansa saava elokuva HELENE kertoo modernin taiteen mestarista Helene Schjerfbeckistä. Laura Birnin tähdittämä elokuva saa ensi-iltansa vuonna 2020, ja sen kuvaukset ovat nyt loppusuoralla. Elokuvaa kuvataan tänään Hyvinkäällä, jossa syntyivät Schjerfbeckin merkittävimmät modernit maalaukset.
HELENE-elokuvaa on kuvattu helmikuusta lähtien Suomessa ja Virossa. Toukokuun lopussa elokuvaa kuvataan Hyvinkäällä. Historiatiedon mukaan Schjerfbeck käytti malleinaan mielellään hyvinkääläisiä, ja hän piirsi joskus luonnoksia aseman seudulla liikkuvista ihmisistä. Suomen Rautatiemuseon tuon ajan mukaiset junavaunut ja veturi on kuvauksia varten tuotu paikalle.
Hyvinkään kaupunki on toivottanut kuvausryhmän ilolla tervetulleeksi.
“Helene-elokuva tuo eloon Hyvinkään kaupungin ja koko Suomen kulttuurihistorian merkkihenkilön tavalla, joka sopii tähän aikaan. Olemme iloisia siitä, että olemme osaltamme voineet tukea elokuvatuotantoa”, sanoo kaupunginjohtaja Jyrki Mattila.
“Haluamme myös jatkossa nostaa esiin Hyvinkäätä elokuvien kuvauspaikkana, sillä kaupungin sijainti ja vaihtelevat ympäristöt mahdollistavat monenlaisen elokuvatuotannon toteutuksen.”
HELENE on ohjaaja Antti J. Jokisen naistrilogian kolmas osa. Trilogian aiemmat elokuvat Puhdistus ja Kätilö keräsivät kumpikin yli 200 000 katsojaa. HELENE perustuu Rakel Liehun Runeberg-palkittuun kirjaan ja sen ovat käsikirjoittaneet Antti J. Jokinen ja Marko Leino.
HELENE saa ensi-iltansa vuonna 2020. Elokuvan tuottaa Finland Cinematic ja sen levittää Nordisk Film. Elokuvan pääyhteistyökumppanit ovat Hyvinkään kaupunki, Villa Gyllenberg, Dove Self-Esteem Project, Helsingin Sanomat sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö.
Lisätiedot: HELENE-elokuva
#HeleneElokuva
#HeleneMovie
facebook.com/HeleneElokuva
instagram.com/heleneelokuva
HELENE
SYNOPSIS: Vuosi 1915. Helene Schjerfbeck elää unohdettuna taiteilijana iäkkään äitinsä kanssa maaseudulla. Viimeisimmästä näyttelystä on kulunut jo vuosia, ja Helene on jatkanut maalaamista ainoastaan omasta intohimostaan. Kaikki muuttuu, kun taidekauppias löytää Helenen sekä tämän 159 upeaa maalausta – ja haluaa järjestää suuren yksityisnäyttelyn. Helenelle käänteentekevä hetki koittaa kuitenkin vasta kun hänet esitellään Einar Reuterille. Nuori Einar on metsänhoitaja, ja taiteen harrastajana Helenen töiden intohimoinen ihailija. Hänestä tulee Helenen uskottu ja myös rakastettu.