Ohjaaja Antti J. Jokisen elokuva HELENE saa ensi-iltansa 17.1.2020. Elokuvan pääroolissa taidemaalari Helene Schjerfbeckinä nähdään Laura Birn ja toista pääroolia, Einar Reuteria, näyttelee Johannes Holopainen. Elokuvasta on nyt julkaistu pitkä traileri ja juliste.
Rakel Liehun Runeberg-palkittuun kirjaan perustuva elokuva HELENE keskittyy Helene Schjerfbeckin ja Einar Reuterin väliseen suhteeseen, ja sen vaikutukseen Helenen elämässä. Laura Birnin ja Johannes Holopaisen lisäksi elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään Pirkko Saisio, Krista Kosonen, Eero Aho ja Jarkko Lahti.
HELENE on ohjaaja Antti J. Jokisen naistrilogian kolmas osa. Trilogian aiemmat elokuvat Puhdistus ja Kätilö keräsivät kumpikin yli 200 000 katsojaa. HELENE-elokuvan ovat käsikirjoittaneet Antti J. Jokinen ja Marko Leino.
HELENE saa ensi-iltansa 17.1.2020. Elokuvan tuottaa Finland Cinematic ja sen levittää Nordisk Film. Elokuvan pääyhteistyökumppanit ovat Hyvinkään kaupunki, Villa Gyllenberg, Dove Self-Esteem Project, Helsingin Sanomat sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö.
SYNOPSIS:
Vuosi 1915. Helene Schjerfbeck elää unohdettuna taiteilijana iäkkään äitinsä kanssa maaseudulla. Viimeisimmästä näyttelystä on kulunut jo vuosia, ja Helene on jatkanut maalaamista ainoastaan omasta intohimostaan. Kaikki muuttuu, kun taidekauppias löytää Helenen sekä tämän 159 upeaa maalausta – ja haluaa järjestää suuren yksityisnäyttelyn. Helenelle käänteentekevä hetki koittaa kuitenkin vasta kun hänet esitellään Einar Reuterille. Nuori Einar on metsänhoitaja, ja taiteen harrastajana Helenen töiden intohimoinen ihailija. Hänestä tulee Helenen uskottu ja myös rakastettu.
ROOLEISSA:
Helene Schjerfbeck – Laura Birn
Einar Reuter – Johannes Holopainen
Olga Schjerfbeck – Pirkko Saisio
Helena Westermarck – Krista Kosonen
Magnus Schjerfbeck – Eero Aho
Gösta Stenman – Jarkko Lahti
OHJAUS: Antti J. Jokinen
KÄSIKIRJOITUS: Antti J. Jokinen ja Marko Leino