TÄLTÄ NÄYTTÄÄ HANNELE LAURI ISKELMÄTÄHTI SEIJA KUULANA

Tältä näyttää Hannele Lauri iskelmätähti Seija Kuulana 70 on vain numero Johanna Vuoksenmaan uudessa komediassa, jonka kuvaukset alkoivat Tampereella.


Hannele Lauri Seija Kuulana. Kuva: Johanna Vuoksenmaa

70 on vain numero -elokuvan kuvaukset alkoivat Tampereella. Elokuvan pääroolissa, Seija Kuulana, nähdään Hannele Lauri.  Muissa keskeisissä rooleissa ovat Mikko Nousiainen, Marja Packalén ja Misa Palander. Elokuvan kuvaukset alkoivat tämän viikon maanantaina Tampereen Ratinassa ja jatkuvat monessa eri kohteessa keskustassa ja Tampereen lähialueilla kesään asti. Lisäksi elokuvaa kuvataan muutaman päivän ajan Helsingissä.

70 on vain numero kertoo lämpimän komediallisella tavalla suositun naisartistin Seija Kuulan kasvutarinan. Vaikka jumalattaret eivät täytä vuosia, tuo rakkaus eteen asioita, joissa ikä onkin voimavara eikä rasite. Elokuva on kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille ja elokuvassa kuullaan useita koko kansan rakastamia hittejä.

Elokuvan käsikirjoittaa ja ohjaa Johanna Vuoksenmaa ja se on hänen ihmissuhdetrilogiansa päätösosa. Aiemmat elokuvat 21 tapaa pilata avioliitto ja Viikossa aikuiseksi ovat saaneet yhteensä yli 500.000 katsojaa elokuvateattereissa. Elokuvan tuottaa Dionysos Films Oy, joka on tuottanut myös aiemmat Johanna Vuoksenmaan elokuvat ja mm. elokuvat Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! ja Aurora sekä tv-sarjat Ex-onnelliset ja Karppi. Dionysos Filmsin omistajapohjaa laajennettiin vuodenvaihteessa ja alkuperäisten osakkaiden Riina Hyytiän ja Johanna Vuoksenmaan lisäksi osakkaiksi ovat tulleet tuottajat Nina Laurio ja Leena Mäenpää-Bentley.

Elokuvan rahoittajia ovat Suomen elokuvasäätiö, Yleisradio, Tampereen kaupunki ja Film Tampere. Elokuvan levittää Nordisk Film. Kumppaneina elokuvassa ovat mm. Forenom, Pyynikin Brewing Company ja Leivon Leipomo.

Top