Wilbur

Elokuvasta lyhyesti

Hyväntahtoinen Harbour (ADRIAN RAWLINS) on käyttänyt koko elämänsä yrittäen huolehtia äidittömästä ja itsemurha-aatoksia hautovasta pikkuveljestään Wilburista (JAMIE SIVES). Nyt kolmekymppisinä, he ovat menettäneet myös isänsä ja samalla perineet pienen antikvariaatin.

Eräänä päivänä ihastuttava Alice (SHIRLEY HENDERSON) astuu liikkeeseen pienen tyttärensä kanssa. Yksinhuoltajaäiti on töissä läheisessä sairaalassa ja on vain tullut myymään potilaiden jättämiä kirjoja – mutta Alice tyttärineen palaa tunnelmalliseen antikvariaattiin yhä uudestaan ja uudestaan. Alice viehättyy luotettavaan ja rehtiin Harbouriin, mutta ei voi olla huomaamatta Wilburiakaan, jonka maailmantuskassa on jotain eläimellisen puolensa vetävää…

Palkitun ”Italiaa aloittelijoille” -elokuvan jälkeen ohjaaja Lone Scherfig kertoo aivan toisenlaisen tarinan kahdesta veljeksestä, jotka ovat toistensa peilikuvat. Skotti Jamie Sives (”Edward II”) esittää hienosti Wilburia ja Shirley Henderson (”Harry Potter II”) on oiva Alice; Adrian Rawlins (”Breaking the Waves”, ”Harry Potter”) nähdään Harbourin roolissa. Älykäs ja koskettava tarina, jonka on kirjoittanut Oscar-palkittu Anders Thomas Jensen yhdessä ohjaajan kanssa.

Tietoja elokuvasta

Ohjaus:
Lone Scherfig

Näyttelijät:
Jamie Sives, Adrian Rawlins, Shirley Henderson, Lisa McKinley, Mads Mikkelsen, Julia Davis

VHS

DVD

Genre:
Komedia / Draama

Kieli:
Englanti

Top