Napapiirin sankarit 3 -elokuva teki tämän vuoden kovimman kotimaisen elokuvan avaustuloksen

Keskiviikkona 23.8. ensi-iltansa saanut Napapiirin sankarit 3 menestyy lippuluukuilla. Avausviikonlopun jälkeen elokuvan on nähnyt jo lähes 80 000 katsojaa.

Napapiirin sankarit- ja Napapiirin sankarit 2 -kassamagneettien jatko-osa, kansan suosikkileffaksi kertaheitolla syöksynyt Napapiirin sankarit 3 keräsi viidessä päivässä 77 277 katsojaa, joka on vuoden 2017 paras kotimaisen elokuvan avaustulos. Ennakkonäytökset mukaan lukien Napapiirin sankarit 3 -elokuvalla on kasassa kaiken kaikkiaan 79 181 katsojaa.

Napapiirin sankarit 3:n on ohjannut Tiina Lymi ja aiempien osien tapaan käsikirjoittanut Pekko Pesonen. Elokuvan ovat tuottaneet Jarkko Hentula ja Olli Haikka Yellow Film & TV:ltä ja sen levittää ja markkinoi Nordisk Film.

– Olen todella iloinen tästä tuloksesta. Katsottavaksihan nämä elokuvat tehdään. Toivon, että mahdollisimman moni menee elokuvateatteriin viihtymään komedian parissa ja kenties löytää sieltä syvempiäkin teemoja, kommentoi ohjaaja Lymi avaustulosta.

Napapiirin sankarit 3 -elokuvassa nähdään tutut päähenkilöt Janne (Jussi Vatanen) ja Inari (Pamela Tola), jotka ovat jälleen suuntaamassa eri teille. Janne lähtee vaeltamaan Pallas-tunturille etsimään itseään ja pohtimaan elämän suuria kysymyksiä. Muutaman muun mukaan tunkeneen sankarin myötä matkasta muotoutuu katastrofaalinen kaaos. Samaan aikaan Inari pyrkii luomaan uraa suopotkupallokisoissa Vuokatissa. Paikalla palloilee yllättäen myös Pikku-Mikko (Kari Ketonen), ja Inarin suunnitelmat uppoavat syvälle suohon.

Vatasen, Tolan ja Ketosen lisäksi elokuva tuo valkokankaille niin tuttuja kuin tuoreitakin Napis-hahmoja. Jannen ystäviä Räihästä ja Kämäräistä esittävät kansan suosikit Timo Lavikainen ja Santtu Karvonen. Uusissa Napis-rooleissa nähdään Taneli Mäkelä, Kaisa Hela, Jani Volanen, Tommi Eronen, Paavo Kinnunen, Jarkko Niemi ja Heidi Lindén.

 

KATSOJALUKUJEN KOMMENTOINTI
Katarina Nyman
Nordisk Film
040 581 9525
katarina.nyman@nordiskfilm.com

Jarkko Hentula
Yellow Film & TV
jarkko.hentula@yellowfilm.fi

 

LEHDISTÖMATERIAALI
Katso traileri YouTubessa: https://youtu.be/QxuYRixz8-M
Lataa teaser-juliste, traileritiedosto ja lehdistövalokuvat täältä:
www.filmikamari.fi > tunnus: press > salasana: noutaja > elokuvat: Napapiirin sankarit 3

 

NAPAPIIRIN SANKARIT ONLINE
Hashtag: #napis3
Kotisivu: www.napis3.fi
Facebook: www.fb.com/napisleffa
Instagram, Twitter ja Snapchat: @napisleffa
Yellow Film & TV: www.yellowfilm.fi
Nordisk Film: www.nordiskfilm.fi

 

NAPAPIIRIN SANKARIT 3
NYT ELOKUVATEATTEREISSA

Rooleissa – Jussi Vatanen, Pamela Tola, Kari Ketonen, Timo Lavikainen, Santtu Karvonen, Taneli Mäkelä, Kaisa Hela, Jani Volanen, Tommi Eronen, Paavo Kinnunen, Jarkko Niemi, Heidi Lindén
Ohjaaja – Tiina Lymi
Käsikirjoittaja – Pekko Pesonen
Kuvaus – Teppo Högman
Lavastus – Otso Linnalaakso
Pukusuunnittelu – Riittamaria Vehman
Maskeeraussuunnittelu – Laura Rantaniemi
Leikkaus – Ilkka Hesse
Säveltäjä – Lauri Porra
Äänisuunnittelu – Pekka Karjalainen
Linjatuottaja – Sirkka Rautiainen
Tuottajat – Olli Haikka ja Jarkko Hentula / Yellow Film & TV
Levitys ja markkinointi – Nordisk Film

 

SYNOPSIS

Napapiirin sankarit -elokuvasarjan kolmannessa osassa Janne (Jussi Vatanen) on eksynyt elämän keskipäivän pimeään metsään ja lähtee etsimään itseään tunturiin. Haaveiden luontoretriitistä ollaan kuitenkin kaukana, kun vaellukselle tunkee mukaan muutama muukin sankari. Eikä aikaakaan, kun pyhiinvaelluksen reittisuunnitelmaan tulee pari muuttujaa.

Samaan aikaan toisaalla: Inari (Pamela Tola) pyrkii takaisin työelämään. Suopotkupallokisoissa urkenee mahdollisuus uuteen uraan, mikäli Inari pystyy todistamaan olevansa johtaja-ainesta. Inarin kauhuksi oman joukkueen mukaan tunkee myös Pikku-Mikko (Kari Ketonen) – eikä suolla mene mikään kuten piti.

 

LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT
napapiirinsankarit3@hypr.fi

 

TIEDOTUS
Sanna-Maria Rantanen
HYPR Agency co. Nordisk Film
sanna.rantanen@hypr.fi
050 320 5035

Top