KATSO KOHTAUS AJANKOHTAISESTA METSÄJÄTTI-ELOKUVASTA

Katso alta kohtauspätkä ajankohtaisesta Metsäjätti-elokuvasta. Oheisessa kohtauksessa Jussi Vatasen esittämä päähenkilö Pasi tapaa baarissa vanhat kotikaupungin kaverinsa, jotka työskentelevät saneerausuhan alla olevassa tehtaassa. Kohtauksessa ovat mukana Jussi Vatanen (Pasi), Hannes Suominen (Janne), Jari Virman (Antti) ja Rami Rusinen (Jonne).

Ohessa myös elokuvan traileri, jossa esiintyy Metallica. Kovan luokan metalliyhtye tähdittää elokuvaa konsertillaan Hämeenlinnassa kesällä 2019. Trailerin näet oheisesta linkistä ja sen voi jakaa eri medioissa. Traileria saa jakaa vain kokonaisuutena eikä sitä saa leikata tai siitä saa irrottaa still-kuvia ilman lupaa.

Elokuvasta

Ville Jankerin ohjaama Metsäjätti-elokuva perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen kirjaan ja kertoo tarinan Törmälän kunnan ihmisistä tehtaan saneerauksen varjossa. Elokuva tulee ensi-iltaan 11.9.2020. Solar Filmsin tuottaman elokuvan pääroolit näyttelevät Jussi Vatanen, Hannes Suominen, Anu Sinisalo sekä Sara Soulié. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään muun muassa Tommi Korpela, Iikka Forss ja Anna-Riikka Rajanen. Ohjaaja Ville Jankerille Metsäjätti on kolmas kokoillan elokuva. Elokuvan loppubiisin Meidän murusia esittää Tommi Läntinen. Metsäjätin ovat tuottaneet Rimbo Salomaa, Markus Selin ja Jukka Helle ja sen levittää Nordisk Film.

https://www.facebook.com/SolarFilmsInc/
https://www.instagram.com/solarchannel/
www.solarfilms.com
www.nordiskfilm.fi

Elokuvasta

Ohjaus
Ville Jankeri

Tuottajat
Rimbo Salomaa, Jukka Helle, Markus Selin

Linjatuottaja
Maria Kaurismäki

Käsikirjoitus
Ville Jankeri ja Timo Turunen

Pääroolit
Jussi Vatanen
Hannes Suominen
Anu Sinisalo
Sara Soulié

Muut roolit
Tomi Alatalo
Iikka Forss
Tommi Korpela
Anna-Riikka Rajanen
Rami Rusinen
Jari Virman
Kuvaus
Aarne Tapola, F.S.C.

Musiikki
Marko Nyberg

Äänisuunnittelu
Janne Jankeri

Leikkaus
Harri Ylönen, F.C.E.

Lavastussuunnittelu
Sattva-Hanna Toiviainen

Maskeeraussuunnittelu
Kaisa Pätilä

Pukusuunnittelu
Tiina Kaukanen

Synopsis

Ylennys mielessään Pasi ottaa vastaan tehtävän tehostaa vaneritehtaan toimintaa synnyinseudullaan. Asiat mutkistuvat, kun Pasi (Jussi Vatanen) kohtaa tehtaalla lapsuudenystävänsä Jannen (Hannes Suominen). Ennen kuin tehtaan kohtalo on selvillä, kuunnellaan metallia, tehdään politiikkaa, punnitaan ystävyys ja kohdataan menneisyys. Ehtii Pasi perustaa perheenkin Lindan (Sara Soulié) kanssa. Metsäjätti perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen menestysromaaniin.

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
terminal4d
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor