Häjyt palaa valkokankaalle – päärooleissa Samuli Edelmann ja Joel Hirvonen

– Elokuvan ohjaa Aleksi Mäkelä

Legendaarinen Häjyt palaa valkokankaalle. Solar Films tuo ikonisen Häjyjen tarinan takaisin elokuvateattereihin, mutta tässä ajassa. Uutuuselokuvan päärooleissa nähdään muun muassa Samuli Edelmann ja Joel Hirvonen. Elokuvan ohjaa Aleksi Mäkelä. Nykyaikaan sijoittuva elokuva jatkaa Häjyjen tarinaa uusin juonenkääntein.

Solar Filmsin elokuvan tuottavat Hanna Virolainen, Jukka Helle ja Markus Selin. Markus Selinin tuottama ja niin ikään Aleksi Mäkelän ohjaama, vuonna 1999 ensi-iltaan tullut Häjyt on yksi Suomen elokuvahistorian merkittävimmistä elokuvista, joka loi pohjaa suomalaisen elokuvailmaisun kehitykselle kohti toiminnallisempaa suuntaa.

Markus Selin kommentoi tulevaa elokuvaa seuraavasti: “On upeaa päästä jatkamaan Häjyt-saagaa. Meiltä kysytään jatkuvasti, saako Häjyt jatkoa. Aika on nyt oikea jatkaa tätä hienoa perisuomalaista tarinaa, joka kertoo aidoista ihmisistä elämän myllerryksessä.”

“On hienoa palata tähän samaan tarinaan ja maisemaan 25 vuoden jälkeen”, ohjaaja Aleksi Mäkelä sanoo. “Nyt on hyvä jatkaa Häjyjen tarinaa, sillä tässä välissä aika on muuttunut ja mukaan on tullut kokonainen uusi sukupolvi.”

Elokuvan kuvaukset alkavat kesäkaudella Seinäjoella ja Kauhavalla. Elokuvan levittää Nordisk Film ja valkokankaat se saavuttaa vuoden 2025 alkupuoliskolla.

https://solarfilms.com/
https://nordiskfilm.fi/
https://www.facebook.com/SolarFilmsInc
https://www.facebook.com/nordiskfilmelokuvat
https://www.instagram.com/solarchannel/
https://www.instagram.com/nordiskfilmfinland/
TikTok nordiskfilmfinland
http://www.youtube.com/user/NordiskFilmFinland

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
sudirman168
https://surya-academy.or.id/
kaisarpoker
situs anti rungkat
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
situs toto terbaik hadir dengan layanan cepat, pasaran lengkap, dan sistem terpercaya melalui Sudirman168
slot gacor
terminal4d
https://keuangan.iainptk.ac.id/
terminal4d
sudirman168
https://kedirimaju.id/
Situs slot gacor terpercaya dengan RTP tinggi dan peluang maxwin besar tersedia setiap hari di SUDIRMAN168.