Tämänvuotisessa Jussi-gaalassa jaetaan ensimmäisen kerran uusi, 20 000 euron arvoinen Nordisk Film -palkinto. Tunnustus myönnetään elokuvantekijälle, joka on poikkeuksellisella panoksellaan viime vuoden aikana edistänyt kotimaista elokuvaa ja nostanut sen tasoa. Nordisk Film -säätiön lahjoittama tunnustuspalkinto on rahalliselta arvoltaan yksi suurimmista Suomessa jaettavista taide- ja kulttuurialan tunnustuspalkinnoista, ja suurin elokuva-alan palkinto.
Nordisk Film -palkinto jaetaan vuosittain ja sen saajan valitsee riippumaton, elokuvantekijöistä koostuva tuomaristo. Tänä vuonna tuomaristoon kuuluvat tuottaja Miia Haavisto (tuomariston puheenjohtaja), elokuvaohjaaja Zaida Bergroth, käsikirjoittaja ja ohjaaja Jan Forsström, näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Peter Franzén, ohjaaja ja käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa, leikkaaja Harri Ylönen ja Filmiauran puheenjohtaja Manna Katajisto.
Tuomariston puheenjohtaja, elokuvatuottaja Miia Haavisto kommentoi tuomariston työskentelyä seuraavasti: ”On suuri kunnia jakaa tätä merkittävää alan tunnustusta ensimmäistä kertaa Suomessa. Kävimme raadissa laajaa keskustelua onnistumisista, ammattitaidosta, uskalluksesta ja tulevaisuudennäkymistä kotimaisessa elokuvassa. Näin tuntuva palkinto on paitsi tunnustus onnistumisesta, niin toivottavasti pohja myös uusille töille.”
Nordisk Film -palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran Tanskassa vuonna 1996, jolloin palkinnon voittivat Lars von Trier ja Ole Bornedal. Norjassa palkintoa on jaettu vuodesta 2015. Nyt ensimmäisen kerran Suomessa jaettavan palkinnon tarkoitus on antaa tunnustusta sellaisille elokuvantekijöille, jotka merkittävällä työllään ovat nostaneet oman maansa elokuvan tasoa ja siten rikastuttaneet elokuvakulttuuria.
Palkinnon lahjoittava Nordisk Film -säätiö (Nordisk Film Foundation) on osa Egmont -säätiötä. Egmont
-säätiö on kaupallinen säätiö, johon kuuluu medialiiketoimintaa harjoittava kaupallinen kokonaisuus sekä hyväntekeväisyyskokonaisuus, joka tukee avun tarpeessa olevia lapsia ja nuoria vuosittain noin 13 miljoonalla eurolla. Elokuvaa ja elokuvantekijöitä tukeva Nordisk Film -säätiö on itsenäinen osa Egmont -säätiötä.
Nordisk Film -tunnustuspalkinnon saaja selviää 22.3.2019 Jussi-gaalassa, joka nähdään suorana lähetyksenä MTV3-kanavalla.
Lisätiedot:
Nordisk Film –palkinto / Suomi