Elokuvateattereissa 2.2.2018

The Post

The Post

He riskeerasivat kaiken paljastaakseen totuuden

Steven Spielberg ohjaa vaikuttavaa tähtikaartia uudessa tositapahtumiin perustuvassa elokuvassaan THE POST. Elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa Oscar-voittajat Meryl Streep ja Tom Hanks.

Yhdysvaltojen hallituksen suuri peittelyoperaatio, joka ylettyi neljän presidentin valtakaudelle, sai maan ensimmäisen naispuolisen sanomalehtikustantajan ja periksiantamattoman päätoimittajan osallistumaan ennennäkemättömään taistoon journalistisen sananvapauden puolesta.

Elokuvateattereissa 2.2.2018

Tietoja elokuvasta

Ohjaus: Steven Spielberg

Käsikirjoitus: Liz Hannah, Josh Singer

Näyttelijät: Meryl Streep, Tom Hanks, Sarah Paulson, Bob Odenkirk

Genre: Draama

Kesto: 116min

Studio: Amblin Entertainment

Tuotantomaa: Yhdysvallat

Tuotantovuosi: 2017

Levittäjä: Nordisk Film

Ikäraja

”Elokuvaa katselee kuin vanhaa varmaotteista käsityöläistä työssään. Verraton teos piirtyy näkyviin silmiemme edessä.”

AS/Aamulehti

”On aina ilo katsella maailman parhaiden elokuvanäyttelijöiden työskentelyä, niin nytkin.” ”Taivas, miten yksinkertaisesta asiasta saa aikaan huimaavan hienon elokuvan!”

ST/Kainuun sanomat

”Viihdyttävä ja varmaotteinen poliittinen draama kuvaa käännettä Yhdysvaltain mediahistoriassa”

NH/Episodi

Savon Sanomat

JV/Keskisuomalainen

SO/www.filmgoer.fi

"The Postissa on täydellinen tarina, joka liippaa Vietnamia, sananvapautta, naisten asemaa ja henkilökohtaista rohkeutta.”

LV/Helsingin Sanomat

”The Post on ohjaajan uran ja vuoden parhaita elokuvia.”

Turun Sanomat

''
''
''

Elokuvateattereissa 2.2.2018

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
terminal4d
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor