Taru Mäkelän joulukomediasta Kulkuset kulkuset on julkaistu ensimaistiainen! Elokuvan pääosissa nähdään Christoffer Strandberg ja Martti Suosalo.

Kahden erilaisen suvun ensimmäinen yhteinen jouluaatto on täynnä odotuksia, oletuksia, ihastuksia, vihastuksia ja odottamattomia yllätyksiä. Taru Mäkelän joulukomedia Kulkuset kulkuset marssittaa valkokankaalle joukon maamme suosituimpia näyttelijöitä ja esiintyjiä. Elokuva saa ensi-iltansa 28.10. ja siitä on nyt julkaistu ensimmäinen maistiainen. 

Ohjaaja Taru Mäkelän (Täydellinen joulu, Varasto) uutta Kulkuset kulkuset -jouluelokuvaa tähdittää suomalaisten rakastama Putous-tähti Christoffer Strandberg, rinnallaan muun muassa Antti Tuomas Heikkinen, Martti Suosalo, Eeva Litmanen, Ali Jahangiri, Pirkko Hämäläinen, Sari Siikander, Kreeta Salminen. 

Elokuvassa kaksi värikästä perhettä kohtaavat ensimmäistä kertaa yhteisen jouluillallisen äärellä. Kahden täysin erilaisen suvun ensimmäinen yhteinen jouluaatto vaikuttaa jo tuhoon tuomitulta, mutta joulun ihmeen mahdollisuus on aina olemassa.

”Näin juhannuksen alla on hauska havaita, että jouluun on enää tasan puoli vuotta. Joulu on juhlapyhistä se, mihin kohdistuu kaikkein eniten erilaisia odotuksia ja valtavaa latausta. Tätä komediaa määritteleekin hienosti sanonta: mistä ei voi puhua, siitä täytyy tehdä elokuva”, nauraa ohjaaja Taru Mäkelä.

Kulkuset kulkuset -elokuvasta on nyt julkaistu ensimmäinen maistiainen teaser-trailerin muodossa.

Katso traileri alta.

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
terminal4d
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor