Keskiviikkona 8. lokakuuta ensi-iltaan saapunut someajan elokuva Cancel on kerännyt 10 päivässä elokuvateattereihin vaikuttavat 100 000 katsojaa. Elokuva nousi heti ensi-iltapäivänään koko viikon katsotuimmaksi elokuvaksi. Tulokset vahvistavat, että someajan tähdet valloittavat nyt myös valkokankaat.
Vauhdikkaassa toimintakomediassa seikkailevat YouTubesta ja somesta tutut Niko, Santtu ja Weksi sekä lukuisia muita somejulkkiksia ja näyttelijöitä kuten Elastinen, Ville Tiihonen, Henna Tanskanen, Helmi Kantola, Mandimai, Herbalisti, Jaakko Parkkali, Niilo22, Janne Saarinen, Matti Leino ja Iikka Forss.
Elokuvan on käsikirjoittanut Pietari Vihula ja ohjannut Tuukka Temonen.
”Siis ihan älytöntä. Super-iso kiitos teille, jotka ootte käyneet katsomassa Cancelin! Ilman teitä tällainen ei ois mitenkään mahdollista. Mulla tuli onnenkyyneleet, kun luin ihmisten palautteita leffasta. Ei tätä voi millään käsittää, uskomattoman kiitollinen olo”, elokuvan tähti Henry ’Weksi’ Weckström kuvailee.
Syyslomaviikon katsotuin elokuva
Cancel on jo toista viikkoa Suomen katsotuin elokuva. Se on myös käynnissä olevan syyslomaviikon suosituin elokuva houkutellen leffateattereihin kaiken ikäistä yleisöä. Cancelistä on lyhyessä ajassa muodostunut ilmiö.
”Olen iloinen, että olemme saaneet eri-ikäiset lapset, nuoret ja perheet liikkeelle Cancelin ansiosta ja onnistuneet suunnitelmassamme luoda ilmiö. Olen myös päätähtiemme puolesta ylpeä. He ovat ansainneet kaiken tämän hypetyksen. Ja iso kunnia tästä kaikesta kuuluu myös ohjaaja Tuukka Temoselle”, kommentoi tuottaja Hanna Virolainen.
Elokuva ystävyydestä ja cancel-kulttuurista
Elokuvassa Santtu joutuu puhelinvarkauden uhriksi, minkä seurauksena kolmikko lähtee kilpajuoksuun aikaa vastaan löytääkseen puhelimen ennen kuin sen arkaluontoinen sisältö tulee julki ja pahimmassa tapauksessa johtaisi heidän “cancelointiin” ja uran romahtamiseen.
Elokuvan ovat tuottaneet Solar Filmsin Hanna Virolainen, Markus Selin ja Jukka Helle. Elokuvan levittää Nordisk Film.
NikojaSanttu on Niko Meurosen ja Santeri Hännisen vuonna 2015 perustama YouTube-kanava, jolla on yli 430 000 tilaajaa. Se on yksi Suomen ensimmäisistä ja suosituimmista viihdesisältöä tuottavista YouTube-kanavista, joka on tullut tunnetuksi vlogien lisäksi haasteista ja tempauksista. Niko ja Santtu ovat järjestäneet lukuisia YouTube All Stars jääkiekko- ja jalkapallo-otteluita, joista suurin osa on myyty loppuun. Viimeisin jääkiekko-ottelu oteltiin loppuunmyydyllä Tampereen Nokia Arenalla lauantaina 1.3. ja 6000 katsojaa kerännyt jalkapallo-ottelu Tampereen Tammelan Stadionilla 26.7. Lisäksi kaksikko on julkaissut kaksi kirjaa, tehnyt useita konserttisali- ja YouTube-kiertueita, perustanut kaksi Meemitaloa sekä voittanut kaksi Tubecon-palkintoa, vuonna 2019 kategoriassa Yleisön suosikki ja vuonna 2022 Vuoden brändiyhteistyö.
Youtube: @NikojaSanttu / TikTok: @nikojasanttu / IG: @nikojasanttu
Weksi eli Henry Weckström tuli tunnetuksi TikTokin sisällöntuottajana, jolla on yli 410 000 seuraajaa. Weksi oli ensimmäinen, joka saavutti TikTokissa kyseisen seuraajamäärän suomalaisella yleisöllä. Sketsivideoihin erikoistunut Weksi siirtyi myöhemmin tuottamaan sisältöä myös YouTubeen, jossa hänen kanavallaan on lähes 100 000 tilaajaa. Weksi on yhä Suomen seuratuin TikTokkaaja sekä palkittu Vuoden TikTok-vaikuttajana Tubeconissa vuonna 2022.
Youtube: @weksi / TikTok: @weksii / IG: @weksi