Palkitun elokuvantekijä Miia Tervon ensimmäinen pitkä elokuva on Lappiin sijoittuva rosoinen romanttinen komedia – pääosissa Mimosa Willamo ja Amir Escandari

Kansainvälisesti palkittu elokuvantekijä Miia Tervo ohjaa parhaillaan ensimmäistä pitkää fiktioelokuvaansa. Elokuva on Tervon omaperäisellä äänellä kerrottu komediallinen rakkaustarina, jossa etsitään toiselle vaimoa ja löydetään vahingossa jotain aivan muuta. Elokuvan pääosissa nähdään Mimosa Willamo ja Amir Escandari, ja se saa ensi-iltansa vuonna 2019.

Miia Tervo on tunnettu kansainvälisesti palkituista lyhytelokuvistaan Santra ja puhuvat puut, Lumikko sekä Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia. Tervon odotettu ensimmäinen pitkä elokuva on arktiseen ghettoon sijoittuva rosoinen romanttinen komedia.

”Olen kasvanut Rovaniemen maalaiskunnassa ja halusin tehdä elokuvan Lapissa, koska halusin kuvata pohjoista henkistä todellisuutta ja maisemaa sisältäpäin. Pyrin tässä elokuvassa kääntämään omat näköalattomuuden, häpeän ja arvottomuuden kokemukseni lämpimäksi huumoriksi. Juuri ne, jotka ovat estäneet minua joskus rakastamasta”, elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Miia Tervo kertoo.

”Pyrin siihen, että pohjoinen rankka ja paikoin alhainen huumori lyövät raikkaasti kättä vilpittömän runouden kanssa.”

Pääosissa Mimosa Willamo ja Amir Escandari

Elokuvan päärooleissa ovat Jussi-palkittu Mimosa Willamo (Aurora) ja ohjaajanakin tunnettu näyttelijä Amir Escandari (Darian). Muissa rooleissa nähdään muun muassa Ria Kataja, Chike Ohanwe, Hannu-Pekka Björkman, Oona Airola, Pamela Tola ja Miitta Sorvali.

”Olen ilokseni saanut tähän esikoispitkääni todella uskomattoman työryhmän, jonka työtä voin kiitollisuudella ihailla ja arvostaen ihmetellä”, Tervo sanoo.

Elokuvan tuottaa Dionysos Films, joka on Riina Hyytiän ja Johanna Vuoksenmaan vuonna 2008 perustama itsenäinen tuotantoyhtiö. Yhtiön tuotantoihin kuuluvat mm. menestyssarjat Klikkaa mua, Ex-onnelliset, Nörtti: Dragonslayer666 sekä elokuvat 21 tapaa pilata avioliitto, Viikossa aikuiseksi ja Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!

House of Laplandissa toimiva Lapin elokuvakomissio on auttanut tuotantoa muassa paikallisten työryhmäläisten ja palveluntarjoajien löytämisessä.

Elokuvan levittää Nordisk Film.

ELOKUVASTA LYHYESTI: Sitoutumiskammoinen kynsiteknikko Aurora käyttää päivänsä parhaan kaverinsa kanssa kynsiä taiteillen ja yöt juhlien railakkaasti Rovaniemen baareissa. Erään illan päätteeksi hän tapaa arktisella nakkikioskilla ulkomaalaiselta näyttävän Darianin, joka yllättäen pyytää Auroraa pelastamaan henkensä; Darianin on löydettävä suomalainen vaimo saadakseen itselleen ja tyttärelleen oleskeluluvat.

Aurora vastaa kosintaan kieltävästi – velkaantuneella, alkoholisoituneen isänsä luona asuvalla Auroralla on tarpeeksi omiakin ongelmia ja ajankäytölleen aivan muita suunnitelmia. Auroran mieli kuitenkin muuttuu, kun hän tapaa Darianin kahdeksanvuotiaan tyttären Azarin, joka sulattaa Auroran sydämen. Aurora alkaa auttaa Dariania ja pian vaimoehdokkaita onkin perunanviljelijästä aina huovutuksen maailmanmestariin. Lopulta he löytävät tehtävään täydellisen naisen, mutta tekeekö täydellinen ketään onnelliseksi?

Lapin maagiseen sydäntalveen ja arktiseen lähiömaailmaan sijoittuva elokuva on Tervon omaperäisellä äänellä kerrottu komediallinen ja rosoinen tarina rakkaudesta, joka voi löytyä toivottomilta vaikuttavista paikoista.

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
terminal4d
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor