Jalmari Helanderin Sisu-elokuva on valittu maailman ensiesitykseen Toronton elokuvafestivaaleille

Jorma Tommilan ja Aksel Hennien tähdittämä Sisu -elokuva saa ensiesityksensä Toronton kansainvälisellä elokuvafestivaalilla (TIFF) syyskuussa. Jalmari Helanderin ohjaama ja Petri Jokirannan tuottama elokuva on valittu esitykseen suosittuun Midnight Madness -sarjaan.

Elokuvasta on julkaistu ensimmäinen still-kuva.Paikalla Toronton esityksessä syyskuussa ovat Jalmari Helander, Aksel Hennie, Jack Doolan ja Petri Jokiranta. Helanderin ja Jokirannan elokuvat Rare Exports ja Big Game esiteltiin maailmalle myös Torontossa.

“Midnight Madness -sarja on Toronton elokuvafestivaalin suosituimpia ja kilpailluimpia esityspaikkoja. Olemme jälleen onnistuneet tekemään kotimaisen elokuvan, jonka yksi Pohjois-Amerikan tärkeimmistä festivaaleista haluaa näyttävästi ohjelmistoonsa”, kommentoi tuottaja Petri Jokiranta.

Sisu on hermoja raastava toimintaelokuva toisesta maailmansodasta, jossa yksi mies taistelee natsien tuhopartiota vastaan Lapin erämaassa. Elokuva on kuvattu Suomen Lapissa. Jalmari Helanderin ohjaaman ja käsikirjoittaman sekä Petri Jokirannan tuottaman elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään Jorma Tommila (Rare Exports, Big Game), Aksel Hennie (Yksin Marsissa, White Wall, Headhunters), Jack Doolan (The Hatton Garden Job), Mimosa Willamo (Aurora, Päin seinää, Box 21) ja Onni Tommila (Big Game)

(Kuva: Antti Rastivo/Freezing Point Oy)

SYNOPSIS
Syvällä Lapin erämaassa Aatami Korpi (Jorma Tommila) etsii kultaa. Ajoittain pommikoneiden ylilento ja etäiset sodan äänet kuuluvat kirkkaina syysöinä.Viimein raskas työ palkitaan ja kultapöly vaskoolissa kasvaa kultakimpaleiksi, Aatami lähtee viemään kulta-aarrettaan lähimpään kaupunkiin. Kun Aatamia vastaan rymistelee SS Obersturmführer Bruno Helldorfin (Aksel Hennie) johtama kolmekymmentä henkinen natsituhopartio, alkaa henkeäsalpaava ja kullanhimoinen takaa-ajo läpi tuhotun ja miinoitetun Lapin erämaan.

TUOTANTO JA LEVITYS
Elokuvan tuottaa tuotantoyhtiö Subzero Film Entertainment Oy yhteistyössä brittiläisen Good Ghaos tuotantoyhtiön kanssa, tuottajana Petri Jokiranta. Vastaavina tuottajina ovat Mike Goodridge, Gregory Ouanhon ja Antonio Salas. Sisua ovat tukeneet Business Finland – Audiovisual Production Incentive, Suomen elokuvasäätiö ja Film Tampere. Sisu on ensimmäisiä suomalaisia elokuvia, jonka amerikkalainen studio Sony / Stage 6 Films on ostanut levitykseensä jo käsikirjoitusvaiheessa. Sony levittää elokuvan kaikkialla maailmassa Pohjoismaiden ulkopuolella. Pohjoismaissa elokuvan levittää Nordisk Film. Elokuvan tv- ja suoratoistokanava on MTV Cmore.

Sisu saa Suomen ensi-iltansa elokuvateattereissa alkuvuodesta 2023.

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
sudirman168
https://surya-academy.or.id/
kaisarpoker
situs anti rungkat
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
situs toto terbaik hadir dengan layanan cepat, pasaran lengkap, dan sistem terpercaya melalui Sudirman168
slot gacor
terminal4d
https://keuangan.iainptk.ac.id/
terminal4d
https://kedirimaju.id/
Situs slot gacor terpercaya dengan RTP tinggi dan peluang maxwin besar tersedia setiap hari di SUDIRMAN168.
Toto Slot adalah permainan online yang menggabungkan sensasi slot dan prediksi angka togel, memberi peluang menang lebih besar dengan bonus dan fitur menarik.
Slot DANA adalah layanan slot online yang mendukung deposit praktis via aplikasi DANA mulai 5 ribu, sehingga pemain bisa menikmati permainan dengan lebih mudah, cepat, dan aman kapan saja.