Vares (4) – Huhtikuun tytöt

Elokuvasta lyhyesti

Kolme nuorta opiskelijaneitosta on kadonnut Turussa peräjälkeen huhtikuussa viisitoista vuotta sitten.
Toimittaja Ruuhio palkkaa yksityisetsivä Jussi Vareksen tekemään lehtijuttua myyttiset mittasuhteet saaneesta arvoituksesta. Vares aikoo päästää itsensä helpolla, mutta vähitellen tapaus kuitenkin vie mennessään. Aino Aaltonen, Teresa Sundin ja Kikka Valasranta muuttuvat vanhoista valokuvista todellisiksi henkilöiksi ja suorastaan vaativat jutun ratkaisemista.

Kylmä tappaja palaa kostamaan
Turku osoittautuu perin vaaralliseksi. Maailmanmatkaaja Tristan Leopoldo da Cunha saapuu takaisin kotikaupunkiinsa.
Hän on liikkeellä kostoaikein ja on valmis raivaamaan tieltään kenet tahansa tehdäkseen tilit selviksi menneisyytensä kanssa. Tristan tappaa kylmäverisesti edetäkseen suunnitelmassaan. Vareksellakin on kostaja kimpussa. Hylätty entinen naisystävä on palkannut kaksi pikkurikollista antamaan Varekselle opetuksen. Gianfranco ja Karvanoppa eivät onneksi ole lähimainkaan yhtä vaarallisia kun Tristan, ja tuttavansa Kyypakkauksen avustuksella Vares jopa ystävystyy sympaattisten kelmien kanssa.

Sirkku löytyy erotomaanien kokouksesta
Hyvää tarkoittavia ystäviä riittää myös kantakapakka Apteekissa. Luusalmi ja Alanen raahaavat Vareksen erotomaanien kokoukseen, kuvitellen löytävänsä sieltä helppoa petiseuraa. Vares tapaakin tilaisuudessa kiinnostavan Sirkun, joka työskentelee tunnetun kansanedustajan Anne Airismaan poliittisena avustajana. Sirkun ja Vareksen välille syntyy kissa-hiiri-leikki, jossa Vareksen makuuhuone on vauhdikas välietappi.

Jeesus-kissa auttaa tutkimuksissa
Parhaan ystävän Vares saa kissasta, jonka hän ristii naapurinsa Gunnarin avustuksella Jeesukseksi.
Tutkimukset edistyvät ja Vares kerää tiedonjyviä sieltä täältä. Monenmoisia kytköksiä tulee ilmi, ja monet niistä linkittyvät yritysjohtaja Kurt Mettoon.
Asiat alkavat ratketa kun Jeesus karkaa rappuun ja piiloutuu Gunnarin vinttikomeroon. Siitä alkaa huikea kilpajuoksu, jossa ruumiita syntyy sitä mukaa kun palapelin osaset asettuvat paikoilleen – vai asettuvatko?

HUHTIKUU ON KUUKAUSISTA JULMIN.

Tietoja elokuvasta

Suomenkielinen nimi:
Vares (4) - Huhtikuun tytöt

Originaali nimi:
Vares (4) - Huhtikuun tytöt

Ohjaus:
Lauri Törhönen

Näyttelijät:
Antti Reini, Ilkka Heiskanen, Maria Järvenhelmi, Matti Onnismaa, Jasper Pääkkönen, Eppu Salminen, Mikko Leppilampi, Ismo Kallio, Riitta Viiperi, Taisto Oksanen, Marjaana Maijala Mikko Reitala

Käsikirjoitus:
Katariina Souri

Tuotanto:
Jukka Helle Markus Selin

Tuotantovuosi:
2011

Tuotantomaa:
Suomi

Studio:
Solar Films

Ensi-ilta:
20.4.2011

Genre:
Trilleri

Kesto:
1h 35min

Kuvia elokuvasta

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
https://surya-academy.or.id/
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor
terminal4d
https://keuangan.iainptk.ac.id/
terminal4d
sudirman168
https://kedirimaju.id/