Taru elää ratsutilalla harmonista elämää miehensä Harrin ja tytärpuolensa Ninnin kanssa. Kaikki muuttuu, kun Ninni loukkaantuu hevosonnettomuudessa. Kymmenen vuotta sitten Ruotsiin lähtenyt Ninnin biologinen äiti Eve kutsutaan paikalle Tarun pyynnöstä.

Even pikaiseksi kuviteltu käynti muuttuu pidemmäksi vierailuksi, kun Eve tajuaa, että hän haluaa menetetyt kymmenen vuotta elämästään takaisin. Kauan kytenyt kaipaus Ninni-tytärtä kohtaan nousee pintaan. Vähä vähältä Eve alkaa vallata tilaa perheestä takaisin itselleen, jolloin Taru menettää elämänsä hallinnan.

Esiin nousee syyllisyyttä ja muistoja – rakkaitakin, vihaa ja tarvitsevuutta. Kaikki minkä Taru luuli olevan ehjää ja hallinnassa, kyseenalaistuu. Kymmenen vuotta puhumattomana olleet asiat vaativat selvittämistä ja kaikki neljä joutuvat etsimään oman paikkansa uudessa tilanteessa.

Ohjaaja Hanna Maylett kertoo elokuvan teosta

Ensimmäisen pitkän elokuvansa voi tehdä elämässään vain kerran – jos koskaan. Jotta jaksaisi uskoa ja taistella elokuvansa toteutumisen puolesta, pitää sen tekemiseen olla suuri omakohtainen tarve. Sen toivoisi edustavan sitä mihin itse uskoo ja mitä haluaa sanoa.

Äitiys, äitipuolena oleminen ja sisaruus ovat sisältäneet tähänastisen elämäni suurimmat draamalliset ainekset. Halusin siksi tehdä ihmissuhde-elokuvan naisten sielunmaailmasta, naisten keskinäisistä suhteista.

Erottamattomien tekoprosessi oli pitkä, haasteellinen ja antoisa. Näyttelijöiden mukaantulo antoi uuden mahdollisuuden tutkailla henkilökuvioita. Kun Minna Haapkylä löysi eräänä päivänä Even tavan kävellä huonoryhtisenä, päätään ylpeästi kannatellen, tuli Even hauraus näkyviin. Eve oli syntynyt. Kun Tiina Lymi ohjasti yksin ensimmäistä kertaa raviradalla, olin samalla kauhuissani ja itkin ilosta. Kun Jorma Tommila ei harjoituksissa Harrina saanut Even kohdatessaan sanaa suustaan, tajusimme Harrin heränneen henkiin. Ne olivat itselleni ikimuistoisia hetkiä. Upeat näyttelijämme altistivat itsensä, uskalsivat heittäytyä ristiriitaisten ja siten inhimillisten henkilöhahmojensa sielunelämään täysillä.

Uskoakseni elämässä ei ole yksinkertaisia totuuksia tai vastauksia. Kaikkien ratkaisujen oikeellisuus tai hyvyys riippuu siitä, kenen näkökulmasta asiaa katsotaan. Itsensä kohtaaminen virheellisenä ja epätäydellisenä on vaikeaa, rakastaminen vielä vaikeampaa.