Claes Olsson ohjaa Kjell Westön menestysromaaniin perustuvan elokuvan Rikinkeltainen taivas

– Päärooleissa nähdään Nicke Lignell, Pekka Strang, Linda Zilliacus, Tom Rejström, Sannah Nedergård ja Wilhelm Enckell
– Kuvaukset alkavat huomenna tiistaina 28.1.2020

Claes Olsson ohjaa Kjell Westön menestysromaaniin perustuvan elokuvan Rikinkeltainen taivas. Elokuvan kuvausten talvijakso alkaa huomenna tiistaina 28.1.2020. Elokuva kuvataan suurelta osin touko-kesäkuussa. Pääkuvausjakson alkamisajasta, kuvauspaikoista ja lehdistön vierailupäivistä tiedotetaan erikseen. Elokuva tulee olemaan ruotsinkielinen.

“Elokuva kertoo Frej’n ja Stellan suloisenkatkerasta rakkaudesta, mutta se on myös kurkistus suomenruotsalaiseen elämäntapaan. Ruotsinkielisyys on luonnollinen ja itsestäänselvä valinta Rikinkeltaiselle taivaalle”,  kertoo elokuvan tuottaja Jukka Helle.

“Minusta on hienoa päästä kuvaamaan elokuvaa Kjell Westön kirjasta, jonka henkilöt ovat kiinnostavia ja ristiriitaisia, kuten me kaikki. Olen iloinen, että voimme esitellä uusia, nuoria kasvoja ja iloitsen myös siitä, että pääsen taas tekemään töitä tuttujen, kokeneiden näyttelijöiden kanssa”, ohjaaja Claes Olsson iloitsee.

Rikinkeltaisen taivaan pääroolit näyttelevät Nicke Lignell (Frej) ja Linda Zilliacus (Stella). Nuorta Frej’tä näyttelee Tom Rejström ja nuorta Stellaa Sannah Nedergård. Alexin roolin näyttelee Pekka Strang ja nuoren Alexin Wilhelm Enckell. Muista näyttelijöistä tiedotetaan erikseen.

Claes Olsson on on käsikirjoittanut elokuvan romaanin pohjalta yhdessä Erik Norbergin kanssa.

Rikinkeltaisen taivaan tuottavat Jukka Helle, Markus Selin, Hanna Virolainen sekä Claes Olsson. Elokuva on Solar Filmsin ja Nordic Film Poolin yhteistuotantoa ja sen levittää Nordisk Film. Ensi-iltaan Rikinkeltainen taivas tulee vuonna 2021.

Elokuva tehdään yhteistyössä Svenska Ylen kanssa ja tuotetaan Suomen elokuvasäätiön, Svenska kulturfondetin, Konstsamfundetin ja Stiftelsen Tre Smederin tuella.

Claes Olsson on ohjannut useita menestyneitä kokoillan elokuvia, kuten Akvaariorakkaus, Colorado Avenue, Ihanat naiset rannalla ja Onnen varjot sekä tuottanut Kjell Westön romaaniin perustuvan Leijat Helsingin yllä -elokuvan. Kjell Westö on yksi Suomen menestyneimpiä romaanikirjailijoita, jonka teoksia on käännetty yli 20 kielelle.

www.solarfilms.com
www.nordiskfilm.fi


Claes Olsson regisserar filmen Den svavelgula himlen baserad på Kjell Westös succéroman
– I huvudrollerna ses Nicke Lignell, Pekka Strang, Linda Zilliacus, Tom Rejström, Sannah Nedergård och Wilhelm Enckell
– Inspelningarna börjar i morgon tisdagen 28 januari 2020

Claes Olsson regisserar filmen Den svavelgula himlen baserad på Kjell Westös succéroman. Vinterinspelningarna börjar i morgon på tisdagen 28 januari 2020. Inspelningarna fortsätter i maj-juni. Mer om inspelningarna samt den kommande pressdagen informeras senare.

”I filmen Den svavelgula himlen upplever vi den bitterljuva kärleken mellan Frej och Stella samt får en inblick i den finlandssvenska världen. Att filmen görs på svenska är både självklart och naturligt”, säger filmens producent Jukka Helle.

”Det känns bra att få göra en film på Kjell Westös fina roman. Jag är också glad att jag kan presentera nya unga finlandssvenska skådespelare, men också jobba med erfarna skådisvänner”, säger Claes Olsson.

I huvudrollerna ses Nicke Lignell (Frej) och Linda Zilliacus (Stella). Den unga Frej spelas av Tom Rejström och den unga Stella av Sannah Nedergård. Som Alex ses Pekka Strang och unga Alex spelas av Wilhelm Enckell. De övriga skådespelarna meddelas senare.

Claes Olsson har skrivit manus tillsammans med Erik Norberg.

Den svavelgula himlen
produceras av Jukka Helle, Markus Selin, Hanna Virolainen och Claes Olsson. Filmen är en Solar Films och Nordic Film Pool samproduktion och distribueras av Nordisk Film. Biopremiär 2021.

Filmen görs i samproduktion med Svenska Yle med stöd av Finska filminstitutet, Svenska kulturfonden, Konstsamfundet och Stiftelsen Tre Smeder.

Claes Olsson har regisserat många framgångsrika långfilmer såsom Akvariekärlek (Akvaariorakkaus), Colorado Avenue, I lyckans skugga (Onnen varjot) och Underbara kvinnor vid vatten (Ihanat naiset rannalla) samt producerat filmen Drakarna över Helsingfors (Leijat Helsingin yllä) baserad på Kjell Westös roman. Kjell Westö är en av Finlands mest framgångsrika författare vars verk har översatts till över 20 språk.

http://www.solarfilms.com
https://www.nordiskfilm.fi

Top