VADELMAVENEPAKOLAINEN

Elokuvasta lyhyesti

Mikko Virtanen tuntee itsensä ruotsalaiseksi mieheksi, joka on pakotettu suomalaisen miehen ruumiiseen. Kuin vastauksensa rukouksiinsa Mikko kohtaa ruotsalaisen Mikael Anderssonin, joka on valmis luovuttamaan henkilöllisyytensä Mikolle. Mikko matkustaa kohti paratiisinomaista Tukholmaa uuden, unelmiensa identiteetin turvin. Hänestä on tullut ruotsalainen psykologi Mikael Andersson, joka on viettänyt huolettomia lapsuuspäiviä idyllisellä Käringöllä ja jonka äitiä Gretaa
hoidetaan tukholmalaisessa vanhainkodissa. Mutkia matkaan aiheuttaa ainoastaan Mikaelin sisko Maria, josta Mikko ei tiennyt mitään.

Vadelmavenepakolainen on Miika Nousiaisen romaaniin perustuva mustan huumorin sävyttämä draamakomedia,jonka pääosissa nähdään ruotsalaistähdet Jonas Karlsson ja Solsidan-sarjasta tuttu Josephine Bornebusch. Kotimaisista näyttelijöistä elokuvaa tähdittävät Armi Toivanen, Jarmo
Mäkinen ja Tommi Korpela. Elokuva voitti parhaalle pohjoismaiselle elokuvalle jaettavan The Nordic Film Award –palkinnon Haugesundin kansainvälisellä elokuvafestivaalilla. Lisäksi elokuva palkittiin Jussi-ehdokkuuksilla parhaasta käsikirjoituksesta sekä parhaasta maskeeraussuunnittelusta 2015.

Traileri

Tietoja elokuvasta

Ohjaus:
Leif Lindblom

Näyttelijät:
Jonas Karlsson, Josephine Bornebusch, Jarmo Mäkinen, Armi Toivanen, Tommi Korpela, Frida Hallgren, Elina Knihtilä

Bluray

DVD

VOD

Genre:
DRAAMA, KOMEDIA

Kieli:
ruotsi, suomi

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
https://surya-academy.or.id/
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor
terminal4d
https://keuangan.iainptk.ac.id/
terminal4d
sudirman168
https://kedirimaju.id/