LUOKKAKOKOUS

Elokuvasta lyhyesti

Luokkakokous on tarina kolmesta miehestä, jotka matkustavat takaisin kotikaupunkiinsa osallistuakseen yläasteensa luokkajuhlaan. Matkalle lähdetään rohkein mielin hengähtämään, kauas omista ongelmista, perheestä ja parisuhteista. Lapsuudenkavereiden tavoitteena on viikonlopun mittainen vapaus ja hurvittelu. Mutta. Kaikki se, mikä oli ennen helppoa, onkin nyt keski-iän kynnyksellä aivan jotain muuta.

Toimittaja Niklas on mies, joka ei oikein uskalla elää. Maailma ympärillä ei ole enää vuosiin tuntunut omalta. Se on ajanut tämän miehen ohi. Tai tarkemmin päältä. Onko tuleva elämä pelkkää luopumista? Laulaja Tuomas on puolestaan saavuttanut elämässään kaiken sen, minkä tavoitteikseen asetti. Hän uskoo siten omiin kykyihinsä tuuria enemmän. Koko maailma tuntuu syövän hänen kädestään. Duunari Antille on olemassa kaksi aikaa: ennen ja jälkeen avioeron. Hän ei uskonut voivansa saavuttaa mitään teinirakkauttaan Hannea korkeampaa, joten eron jälkeen käteen ei ole jäänyt kuin tyhjyys. Mutta tyhjyyskin voi olla huikea katalysaattori, kuten Antti saa pian huomata. Enää tarvitaan vain luokkakokous.

Taneli Mustosen ohjaamaa kotimaista menestyskomediaa tähdittävät Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Elokuva rikkoi elokuvateattereissa useita katsojaennätyksiä saavuttaen yli 500 000 katsojaa.

Traileri

Tietoja elokuvasta

Ohjaus:
Taneli Mustonen

Näyttelijät:
Sami Hedberg, Aku Hirviniemi, Jaajo Linnonmaa, Inka Kallén, Jenni Kokander, Lotta Kaihua, Lauri Tilkanen, Taneli Mäkelä, Pirkka-Pekka Petelius

Bluray

DVD

VOD

Genre:
Komedia

Kieli:
suomi

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
https://surya-academy.or.id/
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor
terminal4d
https://keuangan.iainptk.ac.id/
terminal4d
sudirman168
https://kedirimaju.id/