Lionsgate on julkaissut ensi-iltapäivän ja oman trailerinsa Sisusta eilen.
Sisu on rikkonut Suomessa 100 000 katsojan rajan elokuvateattereissa.
Jalmari Helanderin ohjaama ja Petri Jokirannan tuottama Sisu-elokuva saa ensi-iltansa Pohjois-Amerikassa 28.4. Sisun levittäjä Lionsgate on julkaissut Sisusta trailerinsa eilen illalla:
Sisu on eilen myös rikkonut 100 000 katsojan rajan Suomen elokuvateattereissa. Se on ensimmäinen tänä vuonna ensi-iltansa saaneista elokuvista, joka ylitti maagisen rajan vain 26 päivässä. Sisun on tähän mennessä nähnyt jo 101 188 katsojaa.
Sisu on ensimmäisiä suomalaisia elokuvia, jonka amerikkalainen studio Sony / Stage 6 Films on ostanut jo käsikirjoitusvaiheessa. Pohjois-Amerikassa elokuvan levittää Lionsgate ja Pohjois-Amerikan ulkopuolella Sony. Elokuvan levitysoikeudet on myyty koko maailmaan ja Sony julkaisee elokuvan myöhemmin muilla territoriolla. Pohjoismaissa elokuvan levittää Nordisk Film ja se saa ensi-illan Norjassa ja Ruotsissa tänä keväänä.
Sisu sai ensiesityksensä viime syyskuussa Toronton elokuvafestivaaleilla. Sitgesin kansainvälisillä elokuvajuhlilla viime lokakuussa Sisu sai parhaan elokuvan palkinnon, ja lisäksi Jorma Tommila sai parhaan näyttelijän palkinnon, Kjell Lagerroos palkittiin kuvauksesta sekä Juri Seppä ja Tuomas Wäinölä alkuperäismusiikista.
Sisu on hermoja raastava toimintaelokuva toisesta maailmansodasta, jossa yksi mies taistelee natsien tuhopartiota vastaan Lapin erämaassa ja se on kuvattu Suomen Lapissa. Jalmari Helanderin käsikirjoittaman elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään Jorma Tommila (Rare Exports, Big Game), Aksel Hennie (Yksin Marsissa, White Wall, Headhunters), Jack Doolan (The Hatton Garden Job), Mimosa Willamo (Aurora, Päin seinää, Box 21) ja Onni Tommila (Big Game).
SYNOPSIS
Syvällä Lapin erämaassa Aatami Korpi etsii kultaa. Ajoittain pommikoneiden ylilento ja etäiset sodan äänet kuuluvat kirkkaina syysöinä. Viimein raskas työ palkitaan ja kultapöly vaskoolissa kasvaa kultakimpaleiksi, Aatami lähtee viemään kulta-aarrettaan lähimpään kaupunkiin. Kun Aatamia vastaan rymistelee SS Obersturmführer Bruno Helldorfin johtama kolmekymmentä henkinen natsituhopartio, alkaa henkeäsalpaava ja kullanhimoinen takaa-ajo läpi tuhotun ja miinoitetun Lapin erämaan.
TUOTANTO JA LEVITYS
Elokuvan tuottaa tuotantoyhtiö Subzero Film Entertainment Oy yhteistyössä brittiläisen Good Ghaos tuotantoyhtiön kanssa, tuottajana Petri Jokiranta. Vastaavina tuottajina ovat Mike Goodridge, Gregory Ouanhon ja Antonio Salas. Sisua ovat tukeneet Business Finland – Audiovisual Production Incentive, Suomen elokuvasäätiö ja Film Tampere. Elokuvan tv- ja suoratoistokanava on MTV Cmore. Suomessa elokuvan levittää Nordisk Film.
Sisu sai Suomen ensi-iltansa elokuvateattereissa 27.1.2023.
LIONSGATE
https://www.lionsgate.com/movies/sisu
ELOKUVAN SUOMEN TRAILERI
******************
SUBZERO FILM ENTERTAINMENT
Subzero Film Entertainment on Petri Jokirannan ja Jalmari Helanderin yritys, jonka parivaljakko perusti vuonna 2012 heidän menestyneen Rare Exports -elokuvansa jälkeen. Subzero kehittää ja tuottaa suomalaisia ison budjetin elokuvahankkeita kotimaiseen sekä kansainväliseen levitykseen. Subzeron elokuva Big Game (2015) oli 8.6 M EUR budjetillaan siihen asti kallein Suomessa tehty elokuva, jonka pääosissa näyttelivät mm. Samuel L. Jackson ja Jim Broadbent.