Selma Vilhusen lokakuussa ensi-iltansa saavasta Hölmö nuori sydän -elokuvasta on valmistunut ensimmäinen teaser. Elokuvan päärooleissa nähdään nuoret lupaukset Rosa Honkonen ja Jere Ristseppä. Kokeneempaa näyttelijäkaartia edustavat muun muassa Pihla Viitala ja Ville Haapasalo.
Hölmö nuori sydän on rosoinen draamaelokuva rakastuneista lähiönuorista Lennistä ja Kiirasta, joiden elämä kokee täyskäännöksen Kiiran tultua raskaaksi. Syksyllä ensi-iltansa saavan elokuvan leikkaus on parhaillaan käynnissä.
- ”Ensimmäinen leikkausversio oli ehkä jopa jonkinlainen yllätys siinä mielessä, että tietty vino ja hienovarainen huumori tuntui todella toimivan. Elokuva siis myös nauratti, vaikka tarina kertookin rankoista vaiheista nuorten elämässä. Elokuvan kantavat voimat ovat sen nuoret näyttelijät Jere Ristseppä ja Rosa Honkonen. Heidän valovoimaansa ja heittäytymistään samanaikaisesti herkkiin ja hurjiin rooleihinsa on ihanaa katsella”, sanoo ohjaaja Selma Vilhunen.
Katso teaser tästä https://youtu.be/NglsL0O1Jew