Max Seeckin ja Joonas Pajusen Koputus-kauhutrillerin traileri julki

– Päärooleissa Pekka Strang, Inka Kallén ja Saana Koivisto

Katso alta Max Seeckin ja Joonas Pajusen ohjaaman Koputus-elokuvan traileri.

 

Solar Filmsin tuottaman Koputuksen lajityyppi liikkuu draaman ja kauhutrillerin välimaastossa. Laadukas elokuva on saanut Seeckin ja Pajusen mukaan paljon inspiraatiota kansainvälisistä elokuvista, mikä näkyy myös sen korkeassa tasossa. Max ja Joonas luonnehtivatkin elokuvan monitahoista tyylilajia psykologiseksi jännityselokuvaksi, joka kehittyy kauhuksi. Elokuva tulee elokuvateatteriensi-iltaan keskiviikkona 22.2.2023 ja sen levittää Nordisk Film.

Elokuvasta

Laadukas kauhutrilleri on herättänyt jo paljon kansainvälistä kiinnostusta ja se kilpailikin juuri Sitges-elokuvafestivaalin kilpasarjassa. Elokuva herätti festivaalilla paljon kiinnostusta ja se sai osakseen myös aplodeja kesken näytöksen. Sitges Film Festival on kansainvälisesti erittäin merkittävä kauhuelokuvafestivaali ja pelkästään pääsy sen ohjelmistoon on merkittävä saavutus.

Koputus esiteltiin tänä keväänä myös Cannesin elokuvafestivaaleilla, missä se sai innostuneen vastaanoton. Lisäksi elokuva on myyty jo yli 70 maahan. Elokuvan kansainvälisestä myynnistä vastaava myyntiyhtiö on tehnyt sopimukset Saksaan, Itävaltaan ja Sveitsiin, Ranskaan, Indonesiaan, Taiwaniin ja Latinalaiseen Amerikkaan. Kansainvälisesti elokuvasta käytetään englanninkielistä nimeä The Knocking.

Ohessa Variety-lehden juttu aiheesta:
Finnish Horror ‘The Knocking’ Sells Wide for LevelK – Variety

Max Seeck ja Joonas Pajunen ovat käsikirjoittaneet elokuvan yhdessä. Sen päärooleissa nähdään Pekka Strang, Inka Kallén ja Saana Koivisto. Solar Filmsin elokuvan levittää Nordisk Film.

www.solarfilms.com
www.nordiskfilm.fi
facebook.com/SolarFilmsInc
https://www.instagram.com/solarchannel/

Synopsis
Metsän siimeksessä sijaitsee ränsistynyt omakotitalo; nyt jo aikuisten päähenkilöiden lapsuudenkoti, johon he palaavat vuosien jälkeen tekemään vanhempiensa kuolinpesän selvitystä. Taloa ja metsää varjostaa synkkä historia – 15 vuotta aiemmin kolmikon isä on löydetty talosta raa’asti surmattuna ja nuorin lapsista, Matilda, teljettynä pieneen häkkiin makuuhuoneen nurkkaan. Äiti julistettiin tuolloin kadonneeksi. Pian he huomaavat, että metsä saa heidät käyttäytymään oudosti. Nostaako ympäristö esiin sisarusten lapsuuden traumat vai tapahtuuko metsässä jotain yliluonnollista? Pimeyden laskeutuessa menneisyyden tapahtumat alkavat toistaa itseään eikä kukaan ole turvassa.

Ohjaus
Joonas Pajunen ja Max Seeck

Tuottajat
Jukka Helle, Markus Selin ja Hanna Virolainen

Alkuperäiskäsikirjoitus
Joonas Pajunen ja Max Seeck

Pääroolit
Pekka Strang
Inka Kallén
Saana Koivisto

Sivuroolit
Janina Berman
Olga Temonen
Niko Saarela
Hilma Temonen
Linnea Skog
Kristian Stierncreutz
Mikko Leppilampi
Ville Pidätys

Kuvaus
Matti Eerikäinen, F.S.C.

Tuotantoyhtiö
Solar Films

Levitysyhtiö
Nordisk Film

Genre
Kauhutrilleri

TV- ja striimausoikeudet
MTV3 / C More

 

Max Seeckistä
Max Seeckin (s. 1985) kirjojen käännösoikeuksia on myyty yli 40:ään maahan. Hänen trillerinsä The Witch Hunter nousi The New York Times -lehden bestseller-listalle ensimmäisenä suomalaisromaanina sitten Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Teoksen pohjalta on valmisteilla samanniminen Hollywood-sarja.
Seeckin kirjoja on myyty Suomessa noin 300 000 kappaletta. Seeck on kirjoittanut kaikkiaan seitsemän romaania, joista ensimmäinen, Hammurabin enkelit, ilmestyi Tammen julkaisemana vuonna 2016.
Seeckin edellinen romaani Kauna oli yksi vuoden 2021 myydyimmistä kotimaisista kaunokirjoista.  Juuri julkaistu romaani Loukko on Jessica Niemi -sarjan neljäs osa. Sarjan ensimmäinen osa Uskollinen lukija on noussut bestseller-listoille Suomen lisäksi Yhdysvalloissa, Saksassa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Seeckiä edustaa ulkomailla Elina Ahlbäck Literary Agency ja Suomessa hänen kustantajansa on Tammi.

Joonas Pajusesta
Joonas Pajunen (s. 1985) on helsinkiläinen ohjaaja, käsikirjoittaja ja yrittäjä. Hän toimii perustamassaan V2B Videoviestintä Oy:ssä toimitusjohtajana. Pajunen on lisäksi start up -sijoituksia tekevän Parepak Finland Oy:n hallituksen jäsen ja tapahtumatoimisto OFRD Oy:n perustajajäsen sekä hallituksen jäsen.

 

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
terminal4d
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor