Klaus Härön Tuntematon mestari nähdään kansainvälisillä valkokankailla – elokuvan myynti on lähtenyt vauhdilla käyntiin

Ohjaaja Klaus Härön uusi elokuva Tuntematon mestari sai erinomaisia arvioita vastikään päättyneillä Toronton kansainvälisillä filmifestivaaleilla. Elokuvan lämmin vastaanotto sai kansainvälisen myynnin vauhdilla käyntiin, ja elokuvasta on solmittu jo viisi esityssopimusta. Suomessa Tuntematon mestari saa ensi-iltansa 4.1.2019.

Tuntematon mestari -elokuvan kansainväliset esitysoikeudet on nyt myyty Japaniin, Australiaan ja Uuteen Seelantiin, Brasiliaan, Taiwaniin sekä useille maailmanlaajuisille lentoyhtiöille. Uusia sopimuksia on odotettavissa lähitulevaisuudessa. Tuntematon mestari -elokuvan tuottaneen Making Moviesin tuottaja Kai Nordberg iloitsee hienosta avauksesta:

”Olemme erittäin iloisia Tuntematon mestari -elokuvan saamasta upeasta kansainvälisestä avauksesta. Business Finlandin elokuvakannustimen tuoma lisärahoitus on mahdollistanut osaltaan suomalaisten elokuvien nostamisen laadultaan kansainvälisesti myyntikelpoisiksi. Nyt on varmaa, että elokuva tullaan näkemään maailmanlaajuisesti elokuvateattereissa ja suoratoistopalveluissa.”

Tuntematon mestari on tarina ikääntyvästä taidekauppiaasta, joka yrittää viimeisen kerran todistaa kykynsä niin itselleen kuin lähimmäisilleen. Päärooleissa nähdään Heikki Nousiainen, Amos Brotherus ja Pirjo Lonka. Elokuva käsittelee perhesuhteiden vaikeutta sekä ylpeyden ja luopumisen suuria kysymyksiä. Katsojia kuljetetaan läpi syksyisen Helsingin, jossa ikääntyvän taidekauppiaan kauppa on nähnyt parhaat päivänsä – ja kauppias itsekin tuntee, että aika alkaa ajaa hänestä ohi.

Tuntematon mestari -elokuvan on käsikirjoittanut Anna Heinämaa, joka käsikirjoitti myös Klaus Härön Miekkailija-elokuvan. Elokuvan tuottavat Kai Nordberg ja Kaarle Aho, Making Movies. Tuntematon mestari saa Suomen ensi-iltansa 4.1.2019 ja sen levittää Nordisk Film.

Elokuvan rahoittavat IPR.VC, Suomen Elokuvasäätiö, Business Finland, YLE, Nordisk Film & TV Fond, Creative Europe/MEDIA ja Kirkon mediasäätiö.

Top