Kauhudraama PAHANHAUTOJA kertoo virheellisyyden pelosta ja nuoren tytön pahoinvoinnista

Ohjaaja Hanna Bergholmin esikoiselokuva Pahanhautoja on tarina kiltistä tytöstä, joka näennäisesti täydellisen perhe-elämän haavoittamana hautoo linnunmunasta itselleen pahan kaksoisolennon. Kansainvälistä kiinnostustakin jo herättäneen elokuvan pääosissa nähdään Siiri Solalinna, Sophia Heikkilä, Jani Volanen ja Reino Nordin. Parhaillaan kuvattava Pahanhautoja saa ensi-iltansa vuonna 2021. 


Kuva: Marko Mäkinen

12-vuotias Tinja on kiltti voimistelija, täyden kympin tyttö. Hänellä on täydellinen perhe: isä, äiti ja pikkuveli Matias, jonka kanssa Tinja esiintyy äidin suositussa “Onnellinen arki” -videoblogissa. Tinjan täydelliseen maailmaan tulee kuitenkin särö hänen nähdessään äidin suutelevan vierasta miestä. Äiti pyytää Tinjaa pitämään asian salaisuutena, tyttöjen kesken.

Tinja löytää linnun munan, jonka hän vie kotiinsa. Päivisin Tinja ylläpitää täydellisyyden kulissia ja öisin muna kasvaa hänen vierellään. Kun äiti tunnustaa Tinjalle olevansa ensimmäistä kertaa elämässään rakastunut, munasta kuoriutuu Tinjan kokoinen hirviö; puoliksi lintu ja puoliksi ihminen. Tästä käynnistyy Tinjan ja hirviöolennon välinen yhteinen rinnakkaiselo ja matka, jonka määränpäästä ei ole tietoa.

Ohjaaja Hanna Bergholm taustoittaa esikoispitkää elokuvaansa.

“Pahanhautoja on aikuisten moderni kauhusatu ja kertoo kauhuelokuvan keinoin virheellisyyden pelosta ja nuoren tytön pahoinvoinnista, jota hänen äitinsä ei halua kohdata. Ohjaajana koen olevani Pahanhautojassa omalla alueellani. Pelon käsittely ja kauhuelokuvan kerronnan keinot ovat aina kiehtoneet minua”, Bergholm kertoo.

“Pelko on aina ollut minulle läheinen tunne, sillä lapsena minulla oli komerot täynnä kammottavia mielikuvitushirviöitä. Tunsin hirviöni niin hyvin, että kiinnyin heihin. Kuitenkin suurin pelkoni oli, että ne jonain päivänä tulisivat komerosta ulos. Mitä tapahtuisi, jos kaikki se, mitä pelkään ja kaikki, mikä minussa on virheellistä, karkaisi hallintani ulottumattomiin? Samaa Tinja pelkää tässä elokuvassa.”

Pahanhautojan kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä. Elokuva on herättänyt jo varhaisessa vaiheessa kansainvälistä kiinnostusta aihepiirinsä ja lajityyppinsä vuoksi.

“Vaativan äidin ja tottelevaisen tyttären suhde on teema, joka on ajankohtainen ja tunnistettava kaikkialla maailmassa. Pahanhautoja on kauhuelokuva, jossa on kielirajat ylittävää sisällöllistä syvyyttä”, toteaa tuottaja Mika Ritalahti tuotantoyhtiö Silva Mysteriumista.

Pahanhautojan pääosa roolitettiin yli tuhannen hakijan joukosta 

Pahanhautojan pääosaroolissa Tinjana nähdään 1200 koekuvausnauhan joukosta valikoitunut turkulainen Siiri Solalinna. Tinjan äitiä näyttelee lukuisista tv-sarjoista (mm. Invisible Heroes, Aallonmurtaja, Sorjonen, Aktivistit) ja näyttämöltä tuttu Sophia Heikkilä.

Perheen isän roolissa nähdään kymmenistä elokuvista ja tv-sarjoista tunnettu näyttelijä Jani Volanen. Perheen äidin rakastajaa puolestaan näyttelee näyttelijä-muusikko Reino Nordin.

Pahanhautoja-elokuvan ohjaa Hanna Bergholm ja sen on käsikirjoittanut Ilja Rautsi. Pahanhautoja saa ensi-iltansa vuonna 2021, ja sen pääosissa nähdään Siiri Solalinna, Sofia Heikkilä, Jani Volanen ja Reino Nordin. Elokuvan tuottaa Silva Mysterium ja sen levittää Nordisk Film Finland.

Top