Hittielokuva Varasto saa jatkoa – ensi-ilta helmikuussa 2018

Menestyskomedia Varasto sai ensi-iltansa viisi vuotta sitten. Se voitti Yleisö-Jussin ja kuului vuoden 2012 katsotuimpiin elokuviin. Päähenkilöiden koukuttava tarina jatkuu, kun elokuvan jatko-osan kuvaukset alkavat elokuussa. Taru Mäkelän ohjaamaa Varasto 2 -elokuvaa tähdittävät muun muassa Minttu Mustakallio, Kari-Pekka Toivonen ja Aku Hirviniemi. Varasto 2 tulee elokuvateattereihin helmikuussa 2018.

 

Päärooleissa nähdään ensimmäisestä elokuvasta tuttu näyttelijäkolmikko Minttu Mustakallio (Karita), Kari-Pekka Toivonen (Antero Rousku) ja Aku Hirviniemi (Raninen). Muissa rooleissa esiintyvät Hannele Lauri (Aino), Juha Muje (myymäläpäällikkö), Esko Salminen (Kataja) ja Vesa Vierikko (Jylhäkorpi). Karitan ja Anteron teini-ikäistä tytärtä Jessicaa näyttelee Emilia Karilampi, joka tekee elokuvadebyyttinsä. Karilampi on näytellyt aiemmin tv-sarjoissa Roba ja Syke.

 

Karitan ja Rouskun epätavallinen rakkaustarina huipentui edellisessä Varasto-elokuvassa yhteisen lapsen syntymään. Nyt pariskunnan elämää sulostuttava tytär on jo teini-iässä ja varastohommat Rouskun kohdalta alkavat olla ohi. Rousku ja Raninen pakenevat työttömyyttään perustamalla rakennusalan yrityksen ja sehän onnistuu yrittäjähenkisiltä duunareilta paremmin kuin hyvin.

 

Ohjaaja Taru Mäkelä odottaa pian alkavia kuvauksia.

”Tässä ehti jo tulla ikävä Varaston vistoja roolihahmoja. Ne ovat niin omansa laisia säätäjiä, ei todellakaan mitään jeesmiehiä ja -naisia. Näyttelijätkin kyselivät jo päntiönään, milloin jatkettaisiin näitten tarinaa. Nyt on se hetki”, Mäkelä sanoo.

”Maailma muuttuu päätähuimaavaan tahtiin. Tuntuu, ettei ole mitään niin epätrendikästä, epäsuosittua ja epämiellyttävää kuin keski-ikäinen, valkoinen heteromies. Sikäli Rousku on siis jälleen oivallinen päähenkilö, vastavoimia hänen elämässään on riittämiin. Ja jos konflikteista tulee pulaa, Rouskun asenteella niitä syntyy automaattisesti lisää.”

 

Elokuvan on käsikirjoittanut Veli-Pekka Hänninen. Varasto 2 -elokuvan tuottaa Kinosto Oy ja levittää Nordisk Film.

VARASTO 2: SYNOPSIS
Rousku ja Raninen pakenevat työttömyyttään perustamalla rakennusalan yrityksen. Ammattitaidottomuus ei ole este ja kirjanpitokin kunnossa kun Rouskun anoppi hoitelee asiat. Duunariyrittäjät tietävät, että köyhä saa olla muttei keinoton. Mutta minkä mahtaa alati umpikieroille naisille? Varsinkin, kun Rousku saa jälleen katsoa peiliin ja todeta, että millainen isä, sellainen tytär.

 

CAST:

Karita – Minttu Mustakallio

Antero Rousku – Kari-Pekka Toivonen

Raninen – Aku Hirviniemi

Jessica – Emilia Karilampi

Karitan äiti – Hannele Lauri

Kataja – Esko Salminen

Jylhäkorpi – Vesa Vierikko

Myymäläpäällikkö – Juha Muje

 

TUOTANTO: Kinosto Oy

Ohjaus: Taru Mäkelä

Käsikirjoitus: Veli-Pekka Hänninen

Kuvaus: Jouko Seppälä

Tuottaja: Markku Tuurna

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
terminal4d
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor