HELENE palkittiin kuvauksesta arvostetussa CAMERIMAGE-kilpailussa

Antti J. Jokisen HELENE-elokuvan pääkuvaajalle Rauno Ronkaiselle on myönnetty Silver Frog -palkinto EnergaCAMERIMAGE -festivaalin pääkilpasarjassa. Viikonvaihteessa päättynyt arvostettu kansainvälinen elokuvafestivaali järjestettiin jo 28. kertaa.

“Viime vuosina tässä kilpailussa palkintoja ovat pokanneet muun muassa Todd Phillipsin Jokeri, Alfonso Cuarónin Roma ja Fernando Meirellesin Kaksi paavia, joten HELENEn voi syystä sanoa nyt todistetusti olevan kuvaukseltaan maailmanluokkaa! Olemme koko työryhmä todella ylpeitä Rauno Ronkaisen taidokkaasta työstä. Kiitos pitkäaikainen yhteistyökumppani ja guru”, sanoo ohjaaja Antti J. Jokinen. 

HELENE sai Suomen ensi-iltansa 17.1.2020. Elokuvan nimiroolissa taidemaalari Helene Schjerfbeckinä nähdään Laura Birn ja Einar Reuterina Johannes Holopainen. Schjerfbeckin äitiä Olgaa näyttelee Pirkko Saisio ja veljeä Magnusta Eero Aho. Ystävätär Helena Westermarckin roolissa on Krista Kosonen ja taidekauppias Gösta Stenmania näyttelee Jarkko Lahti. HELENE-elokuvan ovat käsikirjoittaneet Antti J. Jokinen ja Marko Leino perustuen Rakel Liehun romaaniin Helene.

Elokuvan on tuottanut Finland Cinematic ja levittänyt Nordisk Film. Elokuvan pääyhteistyökumppanit ovat Hyvinkään kaupunki, Villa Gyllenberg, Dove Self-Esteem Project, Helsingin Sanomat, Jane ja Aatos Erkon säätiö, WSOY sekä Elisa.

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
https://surya-academy.or.id/
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor
terminal4d
https://keuangan.iainptk.ac.id/
terminal4d
sudirman168
https://kedirimaju.id/