Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2021 elokuvapalkinnon ehdokkaat viidestä Pohjoismaasta (Islannista, Norjasta Ruotsista, Suomesta ja Tanskasta) julkistettiin tänään. Tavoiteltu elokuvapalkinto jaetaan 18. kerran tänä vuonna.
Ehdokkaiden joukossa on useita tunnettuja ohjaajia, joiden elokuvat ovat saaneet ensi-iltansa merkittävillä kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Suomen ehdokkaaksi valittiin Hamy Ramezanin ohjaama elokuva Ensilumi.
Suomen palkintolautakunta perustelee Ensilumi-elokuvan valintaa, “Ensilumi on yleismaailmallinen ja runollinen tarina perheestä, jota yhdistää rakkaus silloinkin, kun heiltä on kielletty tulevaisuus. Ohjaaja Hamy Ramezan luottaa yleisöönsä. Hänen otteensa on varma ja lempeä, eikä hän kaihda myöskään suuria tunteita ja huumoria. Näyttelijäntyö on ensiluokkaista.” Suomen palkintolautakuntaan kuuluvat Mikaela Westerlund (puheenjohtaja), Kalle Kinnunen ja Kaisu Isto.
Tietoa Pohjoismaiden neuvoston Elokuvapalkinnosta 2021
Kansalliset raadit ovat valinneet viisi ehdokaselokuvaa perusteinaan korkea laatu, juuret pohjoismaisessa kulttuurissa ja se, että ne erottuvat taiteellisen omaperäisyytensä kautta kiehtovina ja ympäristöönsä sidoksissa olevina taideteoksina.
Palkinto myönnetään taiteellisesti korkeatasoiselle, pohjoismaisena tuotantona tehdylle pitkälle teatterielokuvalle. Elokuvan kansallisen teatteriensi-illan on pitänyt olla 1. heinäkuuta 2020–30. kesäkuuta 2021 välisenä aikana. Yhteensä 300 000 Tanskan kruunun (noin 40 000 euron) suuruinen palkinto jaetaan tasan elokuvan käsikirjoittajan, ohjaajan ja tuottajan kesken. Näin korostetaan sitä, että elokuva on taiteenlajina näiden kolmen päätoimijan tiiviin yhteistyön tulos.
Kunkin Pohjoismaan ehdokaselokuvasta päättää kulttuuriministeriön nimittämä kolmihenkinen kansallinen palkintolautakunta. Ehdokkaiden julkistamisen jälkeen yhteispohjoismainen palkintolautakunta valitsee äänestämällä tämän vuoden palkinnonsaajan.
Pohjoismaisessa lautakunnassa on yksi jäsen kustakin maasta. Vuoden 2021 pohjoismaisessa palkintolautakunnassa ovat mukana Jóna Finnsdóttir (Islanti), Inger Merete Hobbelstad (Norja), Emma Gray-Munthe (Ruotsi), Mikaela Westerlund (Suomi) ja Heidi Hilarius-Kalkau Philipsen (Tanska). Viime vuonna Pohjoismaiden neuvoston Elokuvapalkinnon voitti Dag Johan Haugerudin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva BARN (Beware of Children) Norjasta.
Helsingissä kaikki viisi ehdokaselokuvaa nähdään 34th Helsinki International Film Festival –Rakkautta & Anarkiaa –elokuvajuhlien ohjelmistossa 16. – 26.9.2021.
Vuoden 2021 elokuvapalkinnon voittaja julkistetaan 2.11.2021 Kööpenhaminassa Pohjoismaiden neuvoston vuotuisen istunnon yhteydessä. Samanaikaisesti julkistetaan muut PN:n palkinnot: Kirjallisuuspalkinto, Lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto, Musiikkipalkinto ja Ympäristöpalkinto.
Tietoa elokuvasta:
Alkuperäisnimi: Ensilumi
Englanninkielinen nimi: Any Day Now
Ohjaaja: Hamy Ramezan
Käsikirjoittajat: Hamy Ramezan, Antti Rautava
Rooleissa: Aran-Sina Keshvari, Shahab Hosseini, Shabnam Ghorbani, Kimiya Eskandari
Tuottajat: Jussi Rantamäki, Emilia Haukka
Tuotantoyhtiö: Elokuvayhtiö Aamu
Kesto: 82 min
Kotimainen levittäjä: Nordisk Film Distribution
Kansainvälinen myynti: New Europe Film Sales
Ensilumi sai ensi-iltansa 16.10.2020.
Ensilumi on saanut Suomen elokuvateattereissa 25.096 katsojaa
“Elämänmyönteinen Ensilumi on elokuvasyksyn sydämen lämpöä ja valoa säteilevä viiden tähden helmi.”
–AAMULEHTI
SYNOPSIS
Kolmetoistavuotias iranilainen Ramin Mehdipour asuu perheineen suomalaisessa vastaanottokeskuksessa. Kun Ramin alkaa päästä kesäloman makuun, perhe saa tiedon, että heidän turvapaikkahakemuksensa on hylätty. He tekevät päätöksestä viimeisen mahdollisen valituksen ja jatkavat jokapäiväistä elämäänsä karkotusuhasta huolimatta. Kun Ramin aloittaa ensimmäisen vuotensa yläkoulussa, jokainen hetki on hänelle entistäkin kallisarvoisempi.
OHJAAJA-KÄSIKIRJOITTAJA – HAMY RAMEZAN
Hamy Ramezan (s. 1979) on suomalais-iranilainen ohjaaja-käsikirjoittaja.
Ramezan lähti perheineen Iranista vainoa pakoon ja selvisi pikkupoikana jugoslavialaisista pakolaisleireistä, kunnes perhe saapui Suomeen vuonna 1990. Ramezan valmistui Ison-Britannian Farnhamin UCA-elokuvakoulusta vuonna 2007 ja on sittemmin ohjannut useita lyhytelokuvia. Esimerkiksi Viikko ennen vappua (2009) voitti juryn kunniamaininnan Clermont-Ferrandin lyhytelokuvajuhlilla ja Kuuntele (2015) valittiin Cannesin Directors’ Fortnight -sarjaan. Se oli myös ehdolla Euroopan elokuvapalkinnon saajaksi parhaan lyhytelokuvan kategoriassa. Ensilumi on Hamy Ramezanin ensimmäinen pitkä elokuva. Se sai maailmanensi-iltansa Berlinale Generation 14plus -kilpasarjassa vuonna 2021. Ramezanin seuraava pitkä fiktio on työnimeltään Madly in Love, ja sen käsikirjoittaa jälleen Antti Rautava. Elokuva on yksinhuoltajuutta ja vihanhallintaa käsittelevä rakkaustarina.
KÄSIKIRJOITTAJA – ANTTI RAUTAVA
Antti Rautava syntyi Helsingissä vuonna 1979 ja valmistui Lahden muotoiluinstituutin elokuva- ja tv-ilmaisun koulutusohjelmasta vuonna 2007. Hän on kirjoittanut lyhytelokuvia, näytelmiä ja proosaa. Yhdessä ohjaaja Hamy Ramezanin kanssa käsikirjoitettu Ensilumi on hänen ensimmäinen pitkä elokuvakäsikirjoituksensa.
TUOTTAJA – JUSSI RANTAMÄKI
Jussi Rantamäki syntyi Kokkolassa vuonna 1980.
Hän on työskennellyt Elokuvayhtiö Aamussa vuodesta 2008 lähtien, ja vuonna 2013 hänestä tuli yhtiön ainoa omistaja. Rantamäki on luonut pitkiä yhteistyösuhteita moniin auteur-ohjaajiin, joita hän on ensin auttanut lyhytelokuvien ja sitten kunnianhimoisempien fiktioelokuvien teossa laajemman kansainvälisen yleisön saavuttamiseksi. Hän toimi vastaavana tuottajana Juho Kuosmasen Taulukauppiaat-elokuvassa, joka sai Cannesin Cinéfondation-palkinnon vuonna 2010. Sen jälkeen hän tuotti ohjaajan kiitetyn pitkän esikoiselokuvan Hymyilevä mies, joka sai Cannesin Un Certain Regard -palkinnon vuonna 2016 ja oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi.
Kuosmasen toinen kokoillan elokuva Hytti nro 6 oli ehdolla Cannesin arvostetun Kultaisen palmun saajaksi vuonna 2021. Elokuva voitti Cannesin 2021 Grand Prix –palkinnon. Jussi Rantamäen tuottamista muista ohjaaja-käsikirjoittajista voidaan mainita Hannaleena Hauru (Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset), Elina Talvensaari (Neiti Aika) ja Mikko Myllylahti (Metsurin tarina). Rantamäki sai elokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2016.
TUOTTAJA – EMILIA HAUKKA
Emilia Haukka on kokopäiväinen tuottaja Elokuvayhtiö Aamussa, jossa hän on tuottanut puolen tusinaa lyhyttä, pitkää ja dokumenttielokuvaa parin viime vuoden aikana. Niistä voidaan mainita Elina Talvensaaren dokumentti Neiti Aika, joka voitti Thessalonikin juryn erikoispalkinnon vuonna 2020, ja Hannaleena Haurun komedia Fucking with Nobody. Hän on tuottanut yhdessä Jussi Rantamäen kanssa Kultainen palmu -ehdokkuuden saaneen ja Cannesin Grand Prix –palkinnon voittaneen Hytti nro 6:n ja Mikko Myllylahden tulevan elokuvan Metsurin tarina.
Muut Pohjoismaiden neuvoston Elokuvapalkinto 2021 –ehdokkaat ovat:
Islanti: Alma / Alma
Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Kristín Jóhannesdóttir
Tuottaja: MGuðrún Edda Þórhannesdóttir
Tuotantoyhtiö: DUO Productions
Norja: Gunda / Gunda
Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Victor Kossakovsky
Tuottaja: Anita Rehoff Larsen
Tuotantoyhtiö: Sant & Usant
Ruotsi: Tigrar / Tiikerit / Tigers
Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Ronnie Sandahl
Tuottaja: Piodor Gustafsson
Tuotantoyhtiö: Black Spark Film & TV AB
Tanska: Flugt / Flee
Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Jonas Poher Rasmussen
Tuottaja: Monica Hellström
Tuotantoyhtiö: Final Cut for Real ApS