Manaaja: Alku

Elokuvasta lyhyesti

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan, aikaan ennen ensimmäistä Manaaja –elokuvaa: nuori Merrin kohtaa lähetystyössään ensimmäistä kertaa paholaisen.

Isä Lankester Merrin uskoo, että hän on nähnyt Pahuuden kasvot. Muistot toisen maailmansodan sanoinkuvaamattomista julmuuksista eivät jätä häntä rauhaan, ja viattomien ihmisten sodassa kokemat raakuudet ovat horjuttaneet hänen uskoaan kanssaihmisiin ja Kaikkivaltiaaseen.

Muistojen vainoamana Isä Merrinin on matkustanut kauas kotimaastaan, aina Kenian syrjäseuduille asti. Keniassa Isä Merrin liityy arkeologiryhmään, joka on kaivanut esiin bysanttilaisen kirkon. Kirkko on hautautunut samana päivänä kuin se on valmistunut ja säilynyt täysin täysin alkuperäisessä kunnossa.

Mutta kirkon alta löytyykin jotain paljon itse rakennusta vanhempaa, joka vain odottaa tulevansa herätetyksi. Hulluus alkaa tarttua kylän asukkaisiin ja kaivauksia vartioiviin brittisotilaisiin, ja Merrin seuraa avuttomana, kuinka jo kerran hänen taakseen jättämät kauheudet taas toistuvat. Viattomien veri virtaa vuolaana Kenian tasangoilla – mutta kauhu on vasta alkanut. Paikassa, jossa Pahuus sai alkunsa, Merrin saa lopultakin nähdä sen todelliset kasvot.

Renny Harlinin lisäksi Manaaja: Alku -elokuvan taustavoimista löytyy muitakin suomalaisia. Elokuvan apulaisohjaajana toimi musikkivideoistaan mainetta niittänyt Antti Jokinen ja sivu-osassa pappina nähdään Kuutamolla -elokuvasta tuttu Matti Ristinen.

Paluu pahuuden lähteelle.

Tietoja elokuvasta

Suomenkielinen nimi:
Manaaja: Alku

Originaali nimi:
Exorcist: The Beginning

Ohjaus:
Renny Harlin

Näyttelijät:
Stellan Skarsgård, James D'Arcy, Izabella Scorupco

Käsikirjoitus:
William Peter Blatty William Wisher Jr. Caleb Carr

Tuotanto:
James G. Robinson

Tuotantovuosi:
2004

Tuotantomaa:
USA

Studio:
Dominion Productions Morgan Creek Productions

Ensi-ilta:
5.11.2004

Genre:
Kauhutrilleri

Kesto:
1h 56min

Kuvia elokuvasta

Top