KIRJAVA HUNTU

Elokuvasta lyhyesti

W. Somerset Maughamin romaani on filmatisoitu jo kaksi kertaa aiemmin: ensimmäisen, vuonna 1934 valmistuneen melodraaman pääosassa nähtiin jumalainen Greta Garbo. Vuonna 2006 valmistuneen elokuvan pääosissa ovat Edward Norton ja Naomi Watts.

Norton esittää tohtori Walter Fanea, joka rakastuu Lontoon yläluokkaan kuuluvaan Kittyyn (Naomi Watts). Pari solmii hätäisesti avioliiton, mutta vääristä syistä: Kitty hyväksyy Walterin kosinnan lähinnä paetakseen äitinsä paheksuntaa – pelko naimattomaksi jäämisestä oli naiselle vielä todellinen uhka vuonna 1925. Walterin kosinta tarjoaa nuorelle naiselle mahdollisuuden uuteen elämään Shanghaissa, Kiinassa.

Henkeäsalpaaviin maisemiin sijoittuva elokuva kertoo Walterin ja Kittyn ainutlaatuisen rakkaustarinan. Levoton ja itsekäs nuori nainen heittäytyy suhteeseen komean diplomaatin Charles Townsendin (Liev Schreiber) kanssa. Petetty aviomies vie vihoissaan nuoren vaimonsa pieneen kiinalaiskylään, missä kamppaillaan koleraa vastaan. Äärimmäisissä olosuhteissa parin on viimeistään kohdattava suhteensa ongelmat.

Kirjavan hunnun näyttelijätyö on vakuuttavaa: Edward Norton tekee hienon roolin rakkaudessa kärsivänä miehenä, ja Naomi Watts kasvaa uskottavasti levottomassa roolissaan. Hienovaraisen näyttelijätyön läpi kuultavat ravisuttavat tunteet.

******************
Lift Not The Painted Veil Which Those Who Live
by Percy Bysshe Shelley

Lift not the painted veil which those who live
Call Life: though unreal shapes be pictured there,
And it but mimic all we would believe
With colours idly spread,—behind, lurk Fear
And Hope, twin Destinies; who ever weave
Their shadows, o’er the chasm, sightless and drear.
I knew one who had lifted it—he sought,
For his lost heart was tender, things to love,
But found them not, alas! nor was there aught
The world contains, the which he could approve.
Through the unheeding many he did move,
A splendour among shadows, a bright blot
Upon this gloomy scene, a Spirit that strove
For truth, and like the Preacher found it not.

******************

Joskus suurin etäisyys on matka kahden ihmisen välillä.

Tietoja elokuvasta

Suomenkielinen nimi:
KIRJAVA HUNTU

Originaali nimi:
The Painted Veil

Ohjaus:
John Curran

Näyttelijät:
Edward Norton, Naomi Watts, Liev Schreiber, Hélène Cardona

Käsikirjoitus:
Ron Nyswaner W. Somerset Maughamin romaanista

Tuotanto:
Sara Colleton Jean Francois Fonlupt

Tuotantovuosi:
2006

Tuotantomaa:
USA

Studio:
Bob Yari Productions

Ensi-ilta:
23.3.2007

Genre:
Draama

Kesto:
2h 7min

Kuvia elokuvasta

Top