Dina

Elokuvasta lyhyesti

Nuoren Dinan mieli järkkyy hänen joutuessaan todistamaan äitinsä traagisen kuoleman, jonka Dina itse tahattomasti aiheuttaa. Järkyttynyt Dina eristäytyy muusta maailmasta ja kasvaa ilman rakkautta ja huolenpitoa. Hänestä kasvaa omalaatuinen nuori nainen, joka määrittelee itse säännöt, joita noudattaa.

Musiikki ja aistilliset nautinnot houkuttelevat Dinan ulos omasta eristyneestä maailmastaan. Uskaliaasti hän heittäytyy eteensä tuleviin nautintoihin aiheuttaen skandaaleja kaikille lähipiirissään.

Dinan sisintä repii kahtia toisaalta voimakas elämänjano, toisaalta halu kuolla. Kuoleman uhmaaminen tekee Dinasta haavoittumattoman, mutta samalla hän menettää kyvyn tasapainoiseen, onnelliseen elämään.

Dina avioituu, mutta pian hänen miehensä Jacob alkaa etsiä rauhaa ja onnea muualta. Dina saa toisen mahdollisuuden rakastaa, kun jännittävä venäläinen Leo astuu hänen elämäänsä. Mutta uskaltaako Dina altistaa itsensä sille haavoittuvuudelle, jota rakkauden antaminen ja saaminen aina vaatii?

Dinan kohtalo kietoutuu kahden keskenään hyvin erilaisen miehen ympärille.

Elokuva perustuu Herbjörk Wassmon romaaniin, joka julkaistaan suomenkielisenä elokuussa 2002. Dinan poikkeuksellinen rakkaustarina vuonojen keskeltä on eurooppalainen yhteistuotanto, joka on kuvattu pääosin Pohjois-Norjan jylhissä maisemissa. Tämä koskettava ja dramaattinen suurtuotanto on myyty jo oli 50 maahan.

Tämä on minun tarinani

Tietoja elokuvasta

Suomenkielinen nimi:
Dina

Originaali nimi:
I am Dina

Ohjaus:
Ole Bornedal

Käsikirjoitus:
Jonas Cornell

Tuotanto:
Per Holst Axel Helgeland

Tuotantovuosi:
2002

Tuotantomaa:
Norja

Ensi-ilta:
23.8.2002

Genre:
Draama

Kesto:
2h 6min

Kuvia elokuvasta

Top