Antti J. Jokisen HELENE-elokuvasta on julkaistu ensimmäinen teaser ja juliste

Antti J. Jokisen ohjaama, tositapahtumien inspiroima elokuva HELENE kertoo taidemaalari Helene Schjerfbeckin ja Einar Reuterin suhteesta taiteeseen, kirjallisuuteen ja toisiinsa. Elokuvan alkuperäisideana on Rakel Liehun Runeberg-palkinnon voittanut romaani Helene. HELENE saa ensi-iltansa vuonna 2020 ja elokuvasta on nyt julkaistu teaser-trailer ja ensimmäinen juliste.

Elokuvan pääosaa näyttelee Laura Birn. Toisessa pääroolissa nähdään Johannes Holopainen (Einar Reuter), ja muissa rooleissa Krista Kosonen (Helena Westermarck), Pirkko Saisio (Olga Schjerfbeck), Eero Aho (Magnus Schjerfbeck) ja Jarkko Lahti (Gösta Stenman).

Elokuvan kuvaukset alkoivat helmikuussa ja elokuvateattereissa HELENE saa ensi-iltansa vuonna 2020.

”Elämme koko tuotannossa Helenen sanoin hurmoksessa. Maalaamista, muodonmuutoksia ja uuden opettelemista kunnioittaen Schjerfbeckiä ja Reuteria. Koko työ jo ennen kuvauksia on kestänyt viisi vuotta, joista näyttelijät ovat olleet mukana viimeiset kahdeksan kuukautta. Voin vain olla kiitollinen, kuinka omistautuneita ihmiset ovat sille haaveelle, joka minulla on ollut. Tehdä elokuva modernin taiteen suurimmasta tähdestä ja mahdottomimmasta perfektionistista Helene Schjerfbeckistä. Hänen ja Einar Reuterin suhde on elokuvan arvoinen”, sanoo ohjaaja Antti J. Jokinen.

HELENE on Antti J. Jokisen naistrilogian kolmas osa. Trilogian aiemmat elokuvat Puhdistus ja Kätilö keräsivät kumpikin yli 200 000 katsojaa.

Elokuvan pääyhteistyökumppanit ovat Hyvinkään kaupunki, Villa Gyllenberg ja Dove Self-Esteem Project. Elokuvaa ovat tukeneet Suomen elokuvasäätiö sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö. Elokuvan levittää Nordisk Film ja Yleisradio on hankkinut elokuvan televisioesitysoikeudet.

LISÄTIEDOT:

Elokuvan sivut: helene2020.com

HELENE Facebookissa ja Instagramissa
#HeleneElokuva #HeleneMovie

HELENE

SYNOPSIS: Vuosi 1915. Helene Schjerfbeck elää unohdettuna taiteilijana iäkkään äitinsä kanssa maaseudulla. Viimeisimmästä näyttelystä on kulunut jo vuosia, ja Helene on jatkanut maalaamista ainoastaan omasta intohimostaan. Kaikki muuttuu, kun taidekauppias löytää Helenen sekä tämän 159 upeaa maalausta – ja haluaa järjestää suuren yksityisnäyttelyn. Helenelle käänteentekevä hetki koittaa kuitenkin vasta kun hänet esitellään Einar Reuterille. Nuori Einar on metsänhoitaja, ja taiteen harrastajana Helenen töiden intohimoinen ihailija. Hänestä tulee Helenen uskottu ja myös rakastettu. TEKIJÖIDEN ESITTELYT:

OHJAAJA ANTTI J. JOKINEN 
Antti J. Jokinen on elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Hän on ohjannut elokuvat The Resident (2011), Puhdistus (2012), Kätilö (2015) ja Pahan kukat (2016). Jokinen oli ehdolla parhaan ohjauksen Jussi-palkinnon saajaksi elokuvastaan Puhdistus, joka oli myös Suomen Oscar-ehdokas. Hän on voittanut Shanghain elokuvajuhlien pääpalkinnon parhaasta ohjauksesta elokuvallaan Pahan kukat. HELENE on Jokisen naistrilogian kolmas osa.

LAURA BIRN
Laura Birn kuuluu maamme kansainvälisesti menestyneimpiin näyttelijöihin. Hän on merkittävässä roolissa brittiläisessä The Innocents -sarjassa. Birn tunnetaan rooleistaan muun muassa elokuvissa Tyhjiö (2018), The Ones Below (2015), Vuosaari (2012), Puhdistus (2012), Helmiä ja sikoja (2003) sekä lukuisista tv-sarjoista ja näytelmistä. Birn sai vuonna 2013 parhaan naispääosan Jussin elokuvasta Puhdistus, ja samana vuonna hänelle myönnettiin elokuvataiteen valtionpalkinto. 

JOHANNES HOLOPAINEN
Johannes Holopainen näytteli Kariluotoa elokuvassa Tuntematon sotilas (2017) sekä pääroolia elokuvassa Hevi reissu (2018). Huhtikuussa 2019 hänet nähdään Elisa Viihteen alkuperäissarjan Kaikki synnit pääosassa. Ensimmäisen elokuvaroolinsa Holopainen teki Saara Saarelan elokuvassa Väärät juuret (2009). Hän on näytellyt lukuisissa elokuvissa ja television draamasarjoissa. Holopainen tunnetaan useilta teatterinäyttämöiltä, mm. Kansallisteatterista (HOMO!, Nummisuutarit) ja KOM-Teatterista (Pasi Was Here), jonka vakituinen jäsen hän oli vuosina 2016 ja 2017.

PIRKKO SAISIO
Pirkko Saisio on kirjailija, ohjaaja ja näyttelijä. Hänellä on monipuolinen kirjallinen tuotanto, joka pitää sisällään muun muassa lukuisia romaaneja, näytelmiä sekä elokuva- ja televisiokäsikirjoituksia. Pirkko Saisio on palkittu muun muassa J.H. Erkon palkinnolla, Valtion kirjallisuuspalkinnoilla, Finlandia-palkinnolla, Aleksis Kiven palkinnolla, Lea-palkinnoilla useista parhaista suomalaisista näytelmistä sekä Pro Finlandia -mitalilla.

KRISTA KOSONEN
Krista Kosonen on näytellyt muun muassa elokuvissa Jadesoturi (2006), Suden vuosi (2007), Prinsessa (2010), Syvälle salattu (2011), Kätilö (2015) ja Miami (2017). Hän on esiintynyt useissa tv-sarjoissa, joista uusimpia ovat kansainvälinen suuren luokan tv-draamasarja Bullets, ja parhaillaan kuvattava päärooli HBO:n rikossarjassa Beforeigners. Kosonen on palkittu Shanghain kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla parhaan naisnäyttelijän palkinnolla elokuvasta Kätilö, ja hän on saanut urallaan kaksi parhaan naispääosan Jussi-palkintoa elokuvista Kätilö ja Miami. Kosonen on myös voittanut kaksi Kultainen Venla -palkintoa.

EERO AHO
Eero Aho tunnetaan muun muassa rooleistaan elokuvissa Juoksuhaudantie (2004), Käsky (2008), 8-pallo (2013), Pahan kukat (2016) ja Tuntematon sotilas (2017). Aho on näytellyt myös lukuisissa tv-draamasarjoissa.  Eero Aho on palkittu parhaan miespääosan Jussi-palkinnolla elokuvista Tuntematon sotilas ja 8-pallo. Vuonna 2015 Aholle myönnettiin Ida Aalberg -säätiön näyttelijäpalkinto. Hänet on palkittu myös ulkomailla rooleistaan elokuvissa Käsky ja Tuntematon sotilas.

JARKKO LAHTI
Näyttelijä Jarkko Lahti on tunnettu rooleistaan muun muassa elokuvissa The Last Ones – Viimeiset (2019), Valmentaja (2018), Tuntematon sotilas (2017) ja Cannesin elokuvajuhlilla palkittu Hymyilevä mies (2016), josta hänet palkittiin parhaan miespääosan Jussi-palkinnolla. Hän on näytellyt myös useissa tv-draamasarjoissa. Lahti on näytellyt pääroolin Cannesissa esitetyssä lyhytelokuvassa Tiikeri. Merkittävimpiin teatteritöihin kuuluvat muun muassa Täällä Pohjantähden Alla I ja II ja Peer Gynt. Lahti on Ruska Ensemble -teatteriryhmän taiteellinen johtaja.

Top