Suomi ohittaa Hollywoodin

Vuoden 2022 suosituin elokuva kotikatsomoissa on kotimainen. Näin suomalainen elokuva on tänä vuonna ohittanut Hollywoodin tuotannot.  

 

Vuonna 2022 Renny Harlinin suosittu komedia Luokkakokous 3 – sinkkuristeily on pysynyt Suomen virallisella elokuvalistalla Topleffat.fi jo 28 viikkoa, mikä on enemmän kuin mikään muu elokuva Suomessa. Hulvattoman komedian pääosassa nähdään tuttu kolmikko Sami Hedberg, Jaajo Linnonmaa ja Aku Hirviniemi, jotka lähtevät tällä kertaa sinkkuristeilylle viettämään kaikkien aikojen bileitä.

 

”On ilahduttavaa, että suomalainen elokuva toimii hyvin myös palveluissa, joista voi ostaa tai vuokrata uusimpia elokuvia. Luokkakokous 3 – sinkkuristeily oli menestys valkokankaalla ja on hienoa, että elokuva löysi myös kotikatsomoiden yleisön”, iloitsee elokuvan tuottaja Markus Selin.

 

Tänä vuonna Topleffat.fi on listannut suosituimmat kotimaiset ja kansainväliset elokuvat aina keskiviikkoisin. Listaus pohjautuu digitaalisesti myydyimpiin ja vuokratuimpiin elokuviin Suomessa muun muassa seuraavista elokuvapalveluista: Apple-TV, Blockbuster ja Viaplay. Juuri julkaistu tämän vuoden listaus tarjoaa ainutlaatuisen katsauksen elokuviin, joita suomalaiset ovat ostaneet tai vuokranneet digitaalisesti nautittavaksi kotona vuoden 2022 aikana.

 

Vahvat elokuvabrändit kärkisijoilla

Listauksen sijoilta kaksi ja kolme löytyy pari hyvin tunnettua hahmoa eli Spider-Man: No Way Home ja James Bond – No Time To Die, jossa Daniel Craig on kovaotteinen agentti 007. Tom Holland, Sophia Taylor ja Mark Wahlberg ovat päässeet sijalle neljä elokuvalla Uncharted, jossa aarteenmetsästäjä Victor ”Sully” Sullivan palkkaa nokkelan varkaan nimeltä Nathan Drake etsimään 500 vuotta kadoksissa olleen aarteen. Seuraavilta sijoilta löytyy vuoden suurimpia Hollywood-elokuvia kuten Top Gun: Maverick, Venom: Let There Be Carnage, Elvis ja The Batman.

 

Lapset vaikuttavat valintaan

Lapsille suunnatut elokuvat ovat aina suosittua katsottavaa kotona. Laulua rakastavista eläimistä kertova Sing 2 ja suosittu Ryhmä Hau -animaatio ovat sijoilla viisi ja kuusi. Hiukan vanhemmille lapsille sekä tietysti aikuisille sopiva Spider-Man: No Way Home oli myös suosittu ja onkin ollut seuraavaksi pisimpään listalla. Elokuvalla oli eniten 1. sijoja vuonna 2022 ollen kaikkiaan yhdeksän viikkoa ykkösenä.

 

Lähiaikoina elokuvien ystävät voivat nauttia monista uusista elokuvista kotiteattereissa kuten esimerkiksi Supermarsu 2, Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä ja The Flash.

 

Faktaa 

 

Topleffat.fi vuonna 2022: 

Eniten viikkoja top-listalla:                     Luokkakokous 3: Sinkkuristeily (28 viikkoa)

Eniten viikkoja 1. sijalla:                         Spider-Man: No Way Home (9 viikkoa)

 

Vuoden Top 10 elokuvat Topleffat.fi -listalla

(Eniten viikkoja listalla vuonna 2022: 13.12.2021-05.12.2022)

 

  1. Luokkakokous 3: Sinkkuristeily
  2. Spider-Man: No Way Home
  3. Bond – No Time to Die
  4. Uncharted
  5. Sing 2
  6. Ryhmä Hau –elokuva
  7. Top Gun: Maverick
  8. Venom: Let There Be Carnage
  9. Elvis
  10. The Batman

 

Topleffat.fi 

Topleffat.fi esittelee suosituimmat elokuvat, joita suomalaiset ovat ostaneet tai vuokranneet digitaalisesti edellisen viikon aikana. Sivustolla on Top10 -lista sekä videokooste elokuvista. Uusi topleffat -lista julkaistaan joka keskiviikko klo 12. Listalla ovat mukana kaikki suurimmat elokuvastudiot ja -levittäjät kuten Nordisk Film, NBC Universal, SF Studios, Sony Pictures Home Entertainment, The Walt Disney Company ja Warner Bros. Entertainment, jotka julkaisevat topleffat -listaa elokuva-alan pohjoismaisen yhdistyksen Digital Entertainment Nordicin (DEGN) kautta. DEGN on osa DEGI järjestöä (kts lisätietoja alla).

 

Jos haluat vastaanottaa viikoittain julkaistavan topleffat -listauksen, lähetä sähköpostia osoitteeseen general@degiorg.uk ja saat Suomen virallisen Top 10 -listauksen sekä latauslinkin videokoosteeseen joka keskiviikko.

 

Elokuvia voi ostaa ja vuokrata useista elokuvien suoratoistopalveluista, mutta niiden saatavuus voi vaihdella.

 

Digital Entertainment Group International

Digital Entertainment Group International (DEGI) on kansainvälinen elokuvateollisuuden kattojärjestö, joka on keskittynyt kotiviihteen sektoriin. DEGI on DEG: Digital Entertainment Group järjestön sisarorganisaatio, joka toimii Yhdysvalloissa. DEG International tarjoaa jäsenyrityksille foorumin osallistua keskusteluihin alaan liittyvistä aiheista ja mahdollisuuksista kuten uusimmista teknologioista, elokuvajakelusta sekä nostaa esille niin uusia kuin jo vakiintuneita formaatteja. Järjestö toteuttaa myös tutkimuksia ja seuraa alan suuntauksia pitääkseen jäsenyritykset askeleen edellä nopeasti kehittyvällä markkinalla.

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
terminal4d
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor