Elokuvateattereissa 14.2.2025

LEFFANÄYTÖKSET

Katso RISTO RÄPPÄÄJÄ JA KAKSOISOLENTO-leffanäytökset alla olevasta linkistä:

nytleffaan

Hauskaa leffaa!

Risto Räppääjä ja kaksoisolento

Onko kaupungissa Riston kaksoisolento? Risto näkee kaupungilla ihan samannäköisen pojan kuin hän itse – sillä on samanlainen tukka, samanlainen huppari ja samanlaiset housut. Risto ja Nelli päättävät selvittää onko poika kaksoisolento, varjominä, vai jopa huijari? Miksi Rauha-täti on ollut salaperäinen ja piilotellut valokuva-albumia? Entä miten Pakastaja-Elvi, hämähäkit sekä suvun kadonnut sormus liittyvät tähän kaikkeen? Risto ja Nelli löytävät johtolangan ja päättävät selvittää salaisuuden, joka vie heidät suureen yölliseen seikkailuun Kurjenkalliolle.

Elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan rakastetun kirjasarjan saman nimiseen kirjaan Risto Räppääjä ja kaksoisolento. Elokuvan päärooleissa nähdään Risto Räppääjänä Aleksi Johansson ja Nelli Nuudelipäänä Alma Järvensivu. Muissa päärooleissa Lennart Lindberginä ja Pakastaja-Elvinä nähdään Ylermi Rajamaa ja Jenni Kokander sekä Rauha-tätinä Iina Kuustonen. Elokuvan on ohjannut Samuel Harjanne, käsikirjoittaneet Tiina ja Emma Nopola. Musiikin on säveltänyt Kerkko Koskinen ja laulujen sanat ovat Matias Nopolan kynästä.

Elokuvateattereissa 14.2.2025

Tietoja elokuvasta

Ohjaus: Samuel Harjanne

Käsikirjoitus: Tiina Nopola ja Emma Nopola

Näyttelijät: Aleksi Johansson, Alma Järvensivu, Iina Kuustonen, Ylermi Rajamaa, Jenni Kokander ja Oona Airola

Genre: Koko perheen

Kesto: 1h 21min

Tuotantomaa: Suomi

Tuotantovuosi: 2025

Ikäraja

''

Elokuvateattereissa 14.2.2025

Top