Presidentti K.J. Ståhlbergin kyydityksestä kertovan Kyyditys-elokuvan kuvaukset käynnissä Tšekissä

– Elokuvan ohjaa Samuli Valkama

Presidentti K.J. Ståhlbergin ja hänen vaimonsa Ester Ståhlbergin kyydityksestä kertovaa elokuvaa Kyyditys kuvataan paraikaa Tšekissä. Elokuvan ohjaa Samuli Valkama ja sen käsikirjoitus on hänen ja John Lundstenin kynästä. Kansainvälisen, suomalais-tsekkiläis-hollantilais-virolaisen yhteistuotannon ovat tuottavat TACK Filmsin John Lundsten ja Melli Maikkula ja sen levittää Nordisk Film. Ensi-iltaan Kyyditys tulee vuonna 2026.

Elokuvan merkittävissä rooleissa nähdään Jussi Vatanen Eero Kuussaarena, Aku Sipola Kurt Walleniuksena, Elias Salonen Jukka Jannéna sekä Pertti Sveholm presidentti Ståhlbergina. Muista näyttelijöistä ja elokuvan tekijöistä tiedotetaan erikseen.

Samuli Valkama ja John Lundsten ovat työskennelleet yhdessä useiden projektien parissa ja aloittivat perehtymisen Kyydityksen tarinaan jo kuusi vuotta sitten. He kertovat taustasta seuraavaa:

“Kun aikoinaan perehdyimme presidentti Ståhlbergin kyydityksen taustoihin, oli ensimmäinen reaktiomme ällistys – suomalaiset äärioikeistoon kallellaan olleet upseerit olivat käynnistäneet vallankumouksen humalassa ja unohtaneet asian seuraavaan päivään mennessä. Tarina tuntui huikean ajankohtaiselta ja käsikirjoitusta on kehitelty pitkään ja hartaasti. On upea tunne päästä vihdoin käynnistämään kuvaukset ja vieläpä huippuammattilaisista koostuvan kansainvälisen työryhmän kanssa. Luvassa on historiallisiin faktoihin nojaavaa mustaa komediaa, joka varmasti resonoi ajassamme.”

Elokuvasta:
Elokuva kertoo tositapahtumiin perustuvan absurdin koomisen tarinan siitä, kuinka lokakuussa 1930 Suomen armeijan ylimpään johtoon kuulunut joukko upseereita päätti ryyppyillan päätteeksi kaapata Suomen ensimmäisen, jo eläkkeellä olevan, presidentti Ståhlbergin. Suomen kansa oli sisällisodan jäljiltä jakautunut ja poliittinen ilmapiiri oli levoton ja kärjistynyt.

Mutta, kyyditys nyrjähti pieleen jo kaappauksen alkumetreillä, kun hommaan värvätyt epäpätevät muiluttajat joutuivat ottamaan kyytiin myös uppiniskaisen presidentin vaimon Ester Ståhlbergin. Tästä alkoi uskomattomien tapahtumien sarja, joiden täydellinen, aukoton totuus ei ole selvinnyt tähän päivään mennessä.

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
https://surya-academy.or.id/
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor
terminal4d
https://keuangan.iainptk.ac.id/
terminal4d
sudirman168
https://kedirimaju.id/