Nordisk Film ja Egmont Kustannus osallistuvat tänään alkavaan PELASTAKAA LAPSET RY:N JOULUKERÄYKSEEN

Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräykseen osallistuminen on meille luonteva ja tärkeä valinta. Monelle lapselle ja nuorelle mm. elokuvakulttuuri, peliviihde ja sarjakuvat ovat tärkeitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Kotimaassamme on paljon vähävaraisia perheitä ja lapsia, joiden joulun viettoa haluamme tukea ja auttaa.

Haastamme samalla kaikki mukaan lahjoittamaan ja auttamaan vähäosaisia mahdollisuuksiensa mukaan osallistumalla Pelastakaa Lasten joulukeräykseen (www.pelastakaalapset.fi/joulu). Laitetaan yhdessä hyvä kiertämään, pikku tontut kipittämään kautta maan ja tuomaan iloa jokaiseen kotiin jouluisessa hengessä.

Rauhallista joulun odotusta, pidetään toisistamme huolta.

Terveisin,

Nordisk Filmin ja Egmont Kustannuksen joulutontut

 

Sekä Nordisk Film että Egmont Kustannus kuuluvat Egmont-konsernin omistavaan Egmont-säätiöön, joka tukee lasten ja nuorten sosiaalisia ja terveydellisiä oloja tukevia hankkeita sekä taidetta, kulttuuria ja tutkimusta. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että osa yritysten voitoista siirtyy vuosittain osinkojen kautta hyväntekeväisyyteen.
PELASTAKAA LAPSET RY

Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa eläviä lapsia ja pyrkii edistämään lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla. Pelastakaa Lapset on osa Save the Children – järjestöä, joka toimii lasten hyväksi yli 120 maassa. Visionamme on maailma, jossa toteutuu jokaisen lapsen oikeus elämään, suojeluun, kehittymiseen ja osallistumiseen. Tehtävänämme on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan välittömiä ja pysyviä parannuksia lasten elämään. Lisää: https://www.pelastakaalapset.fi/tietoa-meista

 

NORDISK FILM

Nordisk Film on Pohjoismaiden suurin elokuvien ja pelien jakelija. Nordisk Filmin toiminta kattaa koko viihteen arvoketjun, aina luovan sisällön kehittelystä ja tuotannosta sen markkinointiin ja jakeluun. Nordisk Filmin toiminta on tiivistetty sloganiin: We Bring Stories to Life.

Nordisk Film on perustettu vuonna 1906, ja se on yksi maailman vanhimpia edelleen toimivia alan yrityksiä. Tällä hetkellä konsernin palveluksessa on noin 980 työntekijää kuudessa eri maassa. Vuonna 2016 liikevaihto oli 530 miljoonaa euroa.

Suomessa Oy Nordisk Film Ab aloitti toimintansa vuoden 1995 alussa. Työntekijöitä yrityksessämme on 22, ja vuonna 2016 yrityksen liikevaihto oli 50 miljoonaa euroa. Yritys on Suomen johtavia elokuvateatteri- ja tallenne-elokuvien levittäjiä, joka vuosittain tuo valkokankaille noin 30 kotimaista ja ulkomaista elokuvaa. Nordisk Film on myös Suomen suurin peliviihteen levittäjä, joka edustaa Sony PlayStationia.

Nordisk Film pitää erittäin tärkeänä paikallisen luovan sisällöntuotannon kehittämistä ja on investoinut pohjoismaisiin tuotantoyhtiöihin. Nordisk Film on myös osaomistajana suomalaisessa Solar Films  Inc. Oy -tuotantoyrityksessä sekä VR/AR-maailmaan keskittyvässä startup-yritysten kiihdyttämössä Nordic VR Startups Oy:ssä.

 

EGMONT KUSTANNUS

Egmont Kustannuksen juuret ulottuvat 1971 perustettuun Kustannus Oy Semiciin, jonka valikoimiin jo kuului monia klassisia sarjakuvia kuten Mustanaamio, Korkeajännitys ja Buster, sekä 1962 perustettuun Kirjalito Oy:hyn, joka julkaisi lapsille suunnattuja kirja-, puuha- ja pelituotteita. Nykyisen Egmont Kustannuksen omistavat puoliksi tanskalainen Egmont-konserni ja Sanoma Media Finland.

Egmont Kustannuksen toimintaperiaatteena on tuottaa laadukasta luettavaa ja puuhattavaa lapsille ja nuorille aikuisille. Julkaisuohjelmaamme kuuluu sarjakuvia ja lastenlehtiä, urheilu- ja harrastelehtiä sekä sarjakuvakirjoja ja -albumeita; tuotevalikoimaamme kuuluu myös lastenkirjoja sekä väritys- ja puuhakirjoja. Tuotteissamme tulevat tutuiksi muun muassa Disney-hahmot, Muumi, My Little Pony, LEGO, Ryhmä Hau ja monet muut lasten suosikit, sekä jo aiemmin mainittujen  sarjakuvaklassikkojen lisäksi esimerkiksi Tex Willer, Hämähäkkimies, Asterix ja Lucky Luke.


EGMONT SÄÄTIÖ

Nordisk Film ja Egmont Kustannus ovat osa vuonna 1878 perustettua Egmont-konsernia, joka on Euroopan johtavia mediayhtiöitä. Egmont toimii yli 30 maassa ja sen palveluksessa on 3.900 työntekijää. Liikevaihtoa vuonna 2016 kertyi 1,6 miljardia euroa.

Egmont on mm. Euroopan suurin lastenkirjojen kustantaja sekä Pohjoismaiden johtava koko perheen viihteen toimittaja.

Egmont-konsernin omistaa säätiö, jonka voitosta osa jaetaan vuosittain hyväntekeväisyyteen. Vuodesta 1920 alkaen Egmont-säätiö on jakanut jo yli 375 miljoonaa euroa erityisesti lasten ja nuorten sosiaalisia ja terveydellisiä oloja tukeviin hankkeisiin. Lisäksi tukea suunnataan taiteeseen, kulttuuriin ja tutkimukseen.

 

Top