Maailmanmusiikin huippu, suomalainen Tuuletar-yhtye esittää musiikkiaan Tunturin tarina -elokuvassa

Tuuletar on kansainvälisesti menestynyt yhtye, jonka beatbox-rytmit ja omaperäiset sävellykset ovat hurmanneet yleisöjä ja kriitikoita ympäri maailmaa. Tuuletar on tehnyt  musiikkia jouluna ensi-iltaan tulevaan Tunturin tarina -elokuvaan, joka on tuotantoyhtiö Matila Röhr Productionsin ja ohjaaja Marko Röhrin luontotrilogian huipennus.

”Luonto on aina elänyt vahvasti äänissämme ja ohjannut mielikuviamme ja ilmaisuamme. Pyrimme aina laulamaan luonnon ääriviivoja horisontista virtaavaan veteen ja havisevista puiden lehdistä lintujen siipien liikkeeseen. Ihmisääni ja meitä ympäröivä luonto ovat yhtä suurta kokonaisuutta, jota Tunturin tarina -elokuva kuvaa mitä primitiivisimmällä tavalla,” kertovat Tuulettaren jäsenet. Tuulettaren debyyttialbumi on valittu 2017 Emma-gaalassa vuoden etnoalbumiksi ja levyltä lohkaistu kappale Alku sai maailmanlaajuista huomiota kun Game of Thrones sijoitti biisin DVD-traileriinsa.

”On ollut sykähdyttävää kuunnella säveltäjä Panu Aaltion ja taiturimaisen Tuulettaren yhteistyön tuloksia. Mihin kaikkeen ihmisääni pystyykään, kun se pääsee valloilleen tällaisten ammattilaisten käytössä. Kansainvälisesti menestyneet tekijät auttavat myös varmasti elokuvan kunnianhimoisissa levityssuunnitelmissa maailmalle,” kertoo elokuvan tuottaja Hanna Kauppi.

Marko Röhr on ohjannut ja Teemu Liakka kuvannut Tunturin tarinan, joka täydentää Metsän tarina ja Järven tarina -elokuvien kokonaisuuden. Elokuvaa on kuvattu kolmen maan alueella Lapissa ja Jäämerellä. Elokuvan taustakertomus perustuu Antti Tuurin ajatukseen tuntureista nukkuvina jättiläisinä ja Marko Röhr on käsikirjoittanut sen yhdessä Antti Tuurin kanssa.

Tunturin tarina on MRP Matila Röhr Productionsin luontoelokuvatuotannon vaativin projekti ja luontotrilogian aiemmat teokset ovat olleet menestyksiä; Metsän tarina keräsi Suomen elokuvateattereissa yli 90 000 katsojaa ja Järven tarina yli 191 000 katsojaa, ollen näin Suomen kaikkien aikojen katsotuin dokumentti. Kuvauksesta vastaa kansainvälisesti palkittu Teemu Liakka. Elokuvan score-musiikin säveltää monesti palkittu ja Jussi-voittaja Panu Aaltio. Elokuvan leikkaa Ben Mercer. Tunturin tarinan tuottavat Hanna Kauppi ja Marko Röhr tuotantoyhtiö MRP Matila Röhr Productionsille ja sen levittää Suomessa Nordisk Film.

TUNTURIN TARINA
Elokuvassa eläimet kuten karhu, kärppä, riekko ja tunturipöllö saavat näkyvän roolin. Muita keskeisiä eläimiä ovat mm. ahma, poro, ryhävalas, kettu, lapinpöllö ja kotkat. Tarina kertoo kuhunkin eläimeen liittyvistä uskomuksista ja tarinoista mutta myös ihmisen suhteesta luontoon ja eläimeen. Tunturin tarina vie katsojat läpi Lapin erämaiden, aina Pohjoiselle jäämerelle asti, missä tunturit laskeutuvat meren syleilyyn. Se on myyttinen kertomus, jonka tarina alkaa miljardien vuosien takaa, aikakaudelta jolloin maa-planeetan ensimmäiset vuoret syntyivät.

Tunturin tarina saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 25.12.2020.

TUULETAR https://tuuletar.com/#

ELOKUVAN TRAILERI: https://youtu.be/iXC5QP01XUs

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
terminal4d
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor