Katso täältä Severi Saarisen ja Katariina Havukaisen tähdittämä Laitapuolen hyökkääjän kohtaus

– Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva teattereissa perjantaina 26.8.2022

Katso alta kohtaus Aleksi Mäkelän ohjaamasta Laitapuolen hyökkääjä -elokuvasta ajalta, jolloin kaikki oli vielä hyvin, vaikka taivaalle oli kertynyt jo pilviä. Kohtauksessa nähdään elokuvan päätähdet Severi Saarinen ja Katariina Havukainen, jotka näyttelevät Marko Jantusen eli Jarnan ja hänen vaimonsa Katin roolin.

Solar Filmsin tuottama elokuva kertoo jääkiekkolegenda Marko Jantusesta, joka menetti lähes kaiken päihteille. Muissa merkittävissä rooleissa näyttelevät Jorma Tommila ja Tommi Eronen. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Mikko Kouki ja Petja Lähde. Elokuvan levittää Nordisk Film.

Katso alta elokuvan traileri.

Nykyään Marko Jantunen eli Jarna keskittyy laaja-alaiseen päihdetyöhön muun muassa nuorison keskuudessa. Hänen Läpi helvetin -luennoillaan on ollut jo yli 100 000 kuulijaa. Jantunen on aktiivisesti mukana elokuvan teossa.

Elokuvasta

Solar Filmsin elokuvan ovat tuottaneet Rimbo Salomaa, Jukka Helle ja Markus Selin ja sen levittää Nordisk Film. Rimbo Salomaa on tuottanut useita kriitikoiden ja yleisön suosikkielokuvia, kuten Postia pappi Jaakobille, Oma maa, viisi Risto Räppääjä –elokuvaa sekä kulttielokuvan Pussikaljaelokuva ja klassikkosarjat Iloinen talo ja Hautalehto – Kylmä syli. Aleksi Mäkelä, Markus Selin ja Jukka Helle ovat tehneet yhdessä huomattavan osan suomalaisista menestyselokuvista ja vaikuttaneet merkittävästi suomalaiseen elokuvataiteeseen ja ilmaisuun 1990-luvun lopusta lähtien muun muassa elokuvilla Häjyt, Pahat pojat, Matti, Rööperi ja Olen suomalainen.

Aleksi Mäkelä tunnetaan myös lukuisista muista elokuvista sekä tv-sarjoista, kuten Roba, Syke ja Kylmäverisesti sinun. Hänen seuraava elokuvansa on Solar Republicin tuottama Kummeli esittää: Kontio & Parmas, joka tulee elokuvateattereihin vuonna 2022. Aleksi Mäkelälle on myönnetty elokuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2009.

Marko Lempisen kirjoittama kirja Läpi helvetin on toiminut alkusysäyksenä elokuvalle ja se on ollut yhtenä elokuvan lähteenä.

www.solarfilms.com
www.nordiskfilm.fi
facebook.com/SolarFilmsInc
instagram.com/solarchannel
https://www.avominne.fi/marko-jantunen/

Elokuvasta

Synopsis
Laitapuolen hyökkääjä kertoo jääkiekkoilija Marko Jantusen selviytymistarinan. Elokuva alkaa Lahdesta vuonna 2015, hetkestä, jolloin koditon Jarna on ajautunut elämänsä syvimpään ahdinkoon. Velkojat tulevat perimään huumerahoja ja Jarnalle annetaan vuorokausi aikaa maksaa velkansa, mistä alkaa hurja piripäinen taistelu aikaa vastaan. Maaninen vauhti, pelko perässä vaanivista tappajista, vainoharhat ja itseinho vanhoista vääryyksistä johtavat lopulta liikenneonnettomuuteen. Jarna ei jaksa enää paeta, vauhti hidastuu ja hän on luovuttamaisillaan.

Ohjaus
Aleksi Mäkelä

Tuottajat
Rimbo Salomaa, Jukka Helle ja Markus Selin

Tuotantoyhtiö
Solar Films

Käsikirjoitus
Mikko Kouki ja Petja Lähde

Pääroolit
Marko Jantunen – Severi Saarinen
Kati – Katariina Havukainen
Pomo – Jorma Tommila
Timo – Tommi Eronen

Linjatuottaja
Maria Kaurismäki

Kuvaus
Pini Hellstedt, F.S.C.

Säveltäjä
Janne Puurtinen

Pukusuunnittelu
Riitta-Maria Vehman

Maskeeraussuunnittelu
Jenni Aejmelaeus-Pyysing

Lavastussunnittelu
Pirjo Rossi

Äänisuunnittelu
Pekka Karjalainen

Elokuvan levittäjä
Nordisk Film

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
terminal4d
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor