Elokuvateattereissa 1.12.2017

Joulumaa

Joulumaa

Kiitetty, tunnettujen näyttelijöiden tähdittämä hyväntuulinen draamakomedia Joulumaa kertoo joulunpyhistä, joiden aikana kaikki muuttuu ja elämä ottaa uutta suuntaa. Elokuvan on ohjannut Kesäkaverit-menestyselokuvan ohjaaja Inari Niemi.

Helena (Milka Ahlroth) valmistautuu viettämään joulunpyhiä itsekseen. Exällä (Tommi Korpela) on jo uusi. Ulli (Mari Rantasila) houkuttelee parhaan ystävänsä ainoaan joulukohteeseen, mihin heillä on varaa. Luvassa on vanhanajan joulu maalla naisten kesken.

Luomutilaa isännöivät nuoret ihanteelliset, mutta tilanhoidolliset ummikot, Tuure (Eero Ritala) ja Unna (Anna Paavilainen). Nuoripari yrittää elää unelmaansa röttelössä, vaikka ekologinen elämäntapa ja lapsentahtinen kasvatus alkavat koetella niin ihanteita kuin parisuhdettakin. Maatilalle tulee sitten vielä yksi vieras (Martti Suosalo).

Maatilan joulu on poikkeustila, jossa pieni porukka hitsautuu tiiviiksi miniyhteisöksi. Lopulta kaikki on sekaisin ja joulumaan naiset joutuvat elämän suurten kysymysten äärelle.

Elokuvateattereissa 1.12.2017

Tietoja elokuvasta

Ohjaaja: Inari Niemi

Käsikirjoitus: Inari Niemi

Näyttelijät: Milka Ahlroth, Mari Rantasila, Anna Paavilainen, Eero Ritala, Martti Suosalo, Tommi Korpela

Genre: Draama, Komedia

Kesto: 92 min

Tuottaja: Miia Haavisto

Tuotantoyhtiö: Helsinki-filmi

Tuotantomaa: Suomi

Tuotantovuosi: 2017

Levittäjä: Nordisk Film

Ikäraja

”Inari Niemen Joulumaa on melko täydellinen joulun hömppäelokuva, jossa on kuitenkin tarpeeksi särmää, ettei se muutu turhan makeaksi.”

Etelä-Saimaa / Timo Alho

"Käsi ylös sillä, jonka elämä on tyystin vapaa kliseistä – rakkauden kaipuusta, sitoutumisen vaikeudesta, halusta kuulua johonkin ja silkasta seksin tarpeesta. Joulumaa uskaltaa olla avoin semmoisten asioiden äärellä. Siksi Markku Aron vanha Finnhits-iskelmä Etsin kunnes löydän sun onkin yllättäen totuuksien äärellä. Ja saa alahuulen väpättämään."

Aamulehti / Pekka Eronen

”Niemi todistaa jälleen osaavansa kirjoittaa mainioita henkilötyyppejä, joiden jokseenkin tavallisesta elämästä katsojan on helppo kiinnostua. Rooleihin valitut näyttelijät ovat erinomaisia kaikki tyynni.”

Turun Sanomat / Päivi valotie

"Roolitus on eirttäin onnistunut, ja hahmoissa on lämpöä, viisautta ja herkkyyttä. Erityisesti Martti Suosalo harvemmin nähdyssä rakastajan roolissa yllättää verevyydellään."

Seiska / Anuliina Liukkonen,

"Joulumaa esittää parhaimmillaan osuvia oivalluksia naisen elämään kuuluvista vaikeuksista."

MeNaiset / Martta Kaukonen

Joulumaa on piristävä draamaelokuva, jonka voisi katsella vaikkapa juhannuksena.

smackthejack.net / Jukka L. Savolainen

”Modernia äitiyttä käsitellään todentuntuisemmin kuin ehkä yhdessäkään toisessa suomalaisessa elokuvassa.”

HS / Laura Airola

"Inari Niemi oli hyvä henkilöohjaaja jo muutaman vuoden takaisessa esikoisessaan Kesäkaverit. Siitä hänen taitonsa tuntuvat vain kasvaneen. Apunaan hänellä on tosin joukko erityisen pystyviä näyttelijöitä, joihin on voinut keskittyä, koska porukkaa ja tapahtumapaikkoja on vähän."

Episodi / Jouni Vikman

"Joulumaa sopii mukavasti niin jouluvalmistelujen lomaan kuin kaltaiselleni antijouluihmiselle, joka jaksaa hihitellä aikuistenkin unelmille siitä ”täydellisestä joulusta”.

Respawn.fi / Päivi Säiniö

''

Elokuvateattereissa 1.12.2017

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
terminal4d
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor