Postia pappi Jaakobille

Elokuvasta lyhyesti

Postia pappi Jaakobille on lämminhenkinen ja koskettava kertomus armahduksen saaneesta elinkautisvanki Leilasta. Vapauduttuaan hänelle tarjotaan paikkaa syrjäisestä pappilasta, jonne hän menee vasten tahtoaan. Leila on tottunut pitämään huolta vain itsestään, joten tehtävä sokean pappi Jaakobin henkilökohtaisena avustajana aiheuttaa ristiriitoja.
Posteljooni tuo päivittäin kirjeitä, joissa ihmiset pyytävät apua pappi Jaakobilta. Kirjeisiin vastaaminen on Jaakobin elämäntehtävä, Leilan pitäessä sitä puolestaan täysin hyödyttömänä.
Leila on jo päättänyt lähteä pappilasta, kun kirjeiden tulo yllättäen lakkaa ja Jaakobin elämä järkkyy.
Kaksi täysin erilaista maailmaa kietoutuvat odottamattomasti toisiinsa, jolloin auttajan ja autettavan osat kääntyvät päälaelleen.

Variety hehkuttaa Postia pappi Jaakobille
”Ohjaajan taianomainen ote elokuvaan tuottaa jotain todella raikasta ja sydäntäriipaisevaa. Festivaalien ja tv-ostajien tulisi välittömästi vastata Postia pappi Jaakobille -elokuvan kutsuun”, kirjoittaa Varietyn toimittaja Alissa Simon, joka näki elokuvan Göteborgin elokuvafestivaaleilla tammikuun lopussa.

Simon kehuu molempia elokuvan pääosanesittäjiä Kaarina Hazardia ja Heikki Nousiaista aidoista ja todentuntuisista suorituksista. Myös palkittu kuvaaja Tuomo Hutri, leikkaaja Samu Heikkilä ja säveltäjä Dani Strömbäck saavat positiiviset kommentit työstään.

Variety on yksi elokuvamaailman vaikutusvaltaisimmista julkaisuista ja on harvinaista että suomalainen elokuva yltää sinne arvosteluun.

Tätä Varietyn hehkuttamaa elokuvaa on luonnehdittu myös termein “helmi” ja “eurooppalainen laatuelokuva”.

Tietoja elokuvasta

Suomenkielinen nimi:
Postia pappi Jaakobille

Originaali nimi:
Postia pappi Jaakobille

Ohjaus:
Klaus Härö

Näyttelijät:
Heikki Nousiainen, Kaarina Hazard, Jukka Keinonen, Esko Roine

Käsikirjoitus:
Klaus Härö - perustuen Jaana Makkosen alkuperäiskäsikirjoitukseen

Tuotanto:
Lasse Saarinen Rimbo Salomaa

Tuotantovuosi:
2008

Tuotantomaa:
Suomi

Studio:
Kinotar Oy

Ensi-ilta:
3.4.2009

Genre:
Draama

Kesto:
1h 16min

Kuvia elokuvasta

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
https://surya-academy.or.id/
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor
terminal4d
https://keuangan.iainptk.ac.id/
terminal4d
sudirman168
https://kedirimaju.id/