Fearless kertoo tarinan Huo Yuaniasta, josta vuosituhannen vaihteessa kasvaa Kiinan kansallissankari.
Qing-dynastian loppupuolella eletään Kiinassa mullistusten aikaa. Ulkovallat hallitsevat Kiinan tärkeimpiä kaupunkeja ja Kiinaa pilkataan Aasian sairaaksi mieheksi. Shanghaissa ulkomaankauppakamari järjestää kilpailun, jossa länsimaiden neljä parasta taistelijaa kamppailee Kiinan parasta vastaan, tarkoituksena nöyryyttää kiinalaisia. Kiinan kunniaa puolustaa mies nimeltä Huo Yuanjia.
Huo Yuanjian isä oli arvostettu wushu-mestari, joka häviää kohtalokkaan mestaruuskamppailun. Poika haluaa seurata isänsä jalanjälkiä, mutta ylimielisenä ja kunnianhimoisena nuorukaisena harhautuu väärälle tielle. Vasta rankat vastoinkäymiset opettavat tälle wushun perimmäisen merkityksen. Huo Yanjiasta tulee yksi tunnetuimmista kungfun taitajista, joka perustaa oman wushun koulukunnan.
Itsekin wushun mestari Jet Li tunnetaan lukuisista toiminnallisista hittielokuvista. 80-luvulla perinteisissä Hongkong-elokuvissa aloittaneen Lin alkutaipaleeseen kuuluvat mm. moniosainen Once Upon a Time in China -saaga, Fist of Legend (1994) sekä hulppean kepeät Fong Sai-Yuk -komediat. Viime vuosina hän on taistellut elokuvissa Hero (2002), One (2001), Kiss of the Dragon (2001), Romeon on kuoltava (2000) ja Tappava ase 4 (1998). Ronny Yun ohjaama Fearless vie Jet Lin takaisin juurilleen, perinteisen wushun pariin.