Uutiset

MIELENSÄPAHOITTAJA-ELOKUVA NOUSI TAKAISIN VIIKONLOPUN KATSOTUIMMAKSI ELOKUVAKSI

 

(27.10.2014)

Dome Karukosken Mielensäpahoittaja-elokuva nousi takaisin viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa seitsemän viikkoa ensi-iltansa jälkeen! Elokuva sai kahdeksantena teatteriviikonloppunaan huimat 17 665 katsojaa ja on saanut eilisiltaan 26.10. mennessä kaikkiaan 339 226 katsojaa. Elokuva pitää suvereenisesti hallussaan Suomen tämän vuoden katsotuimman elokuvan sijaa.

Yli 300 000 katsojan määrä on hyvin epätavallinen, sillä kyseisen rajan on ylittänyt vuoden 1990 jälkeen ainoastaan 15 kotimaista elokuvaa.

Mielensäpahoittaja on myös Suomen Golden Globe -ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan kilpailusarjaan. Dome Karukoski on asetettu lisäksi ehdolle parhaan ohjaajan kategoriaan sekä Antti Litja parhaaksi miespääosan näyttelijäksi. Säveltäjä Hilmar Örn Hilmarsson on asetettu ehdolle parhaasta elokuvamusiikista.

Mielensäpahoittaja sai ensi-iltansa perjantaina 5.9.2014. Eeppistä, sukupolvien välistä rakkaustarinaa tähdittävät Antti Litja, Mari Perankoski, Iikka Forss ja Petra Frey. Elokuva kertoo kauniin, humoristisen ja koskettavan tarinan sukupolvien välisestä kuilusta ja rakkaudesta, luopumisesta sekä uuden löytämisestä. Tarina perustuu kirjailija Tuomas Kyrön menetyksekkäisiin Mielensäpahoittaja-kirjoihin Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike sekä Miniä. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Tuomas Kyrö ja Dome Karukoski. Solar Filmsin elokuvan ovat tuottaneet Markus Selin ja Jukka Helle. Elokuvan levittää Nordisk Film.

Ohjaus
Dome Karukoski

Käsikirjoitus
Tuomas Kyrö ja Dome Karukoski

Päärooleissa
Mielensäpahoittaja - Antti Litja
Emäntä - Petra Frey
Poika - Iikka Forss
Miniä - Mari Perankoski

Muissa rooleissa
Viktor Drevitski
Kari Ketonen
Mikko Neuvonen
Bruno Puolakainen
Janne Reinikainen
Alina Tomnikov

 

Lue lisää
Katso elokuvan traileri täältä: »
Mielensäpahoittaja Facebookissa »
Solar Films »

 
hollywood

10.3.2017

Saattokeikka

Tutustu lämminhenkisen elokuvan näyttelijöihin. SAATTOKEIKKA nyt elokuvateattereissa!

Lue koko juttu