Uutiset

MIELENSÄPAHOITTAJA SUOMEN GOLDEN GLOBE -EHDOKKAAKSI - Elokuva on ylittänyt 200 000 katsojan rajan

 

(30.9.2014)

Dome Karukosken Mielensäpahoittaja-elokuva on Suomen Golden Globe -ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan kilpailusarjaan. Dome Karukoski on asetettu lisäksi ehdolle parhaan ohjaajan kategoriaan sekä Antti Litja parhaaksi miespääosan näyttelijäksi. Säveltäjä Hilmar Örn Hilmarsson on myöskin asetettu ehdolle parhaasta elokuvamusiikista.

Elokuva ylitti eilen 200 000 kävijämäärän rajan. Katsojia Mielensäpahoittaja on saanut maanantai-iltaan 29.9.2014 mennessä kaikkiaan 200 706. Elokuva on kerännyt tähän mennessä kaikilla kolmella esitysviikollaan yli 50 000 katsojaa. Viime viikonloppuna eli neljäntenä esitysviikonloppunaan Mielensäpahoittajan näki 26 169 henkilöä. Suuremmat vastaavan viikonlopun lukemat ovat saaneet aiemmin ainoastaan neljä elokuvaa; Pahat pojat, Matti, Napapiirin sankarit ja 21 tapaa pilata avioliitto.

Elokuvan tuottaja Markus Selin toteaa: ”Olemme ällikällä lyötyjä siitä, että Mielensäpahoittajasta on tullut ilmiö. Erityisesti iloitsen siitä, että Dome Karukoski ja Antti Litja ovat ehdolla Golden Globen saajiksi.”

Mielensäpahoittaja sai ensi-iltansa perjantaina 5.9.2014. Eeppistä, sukupolvien välistä rakkaustarinaa tähdittävät Antti Litja, Mari Perankoski, Iikka Forss ja Petra Frey. Elokuva kertoo kauniin, humoristisen ja koskettavan tarinan sukupolvien välisestä kuilusta ja rakkaudesta, luopumisesta sekä uuden löytämisestä. Tarina perustuu kirjailija Tuomas Kyrön menetyksekkäisiin Mielensäpahoittaja-kirjoihin Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike sekä Miniä. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Tuomas Kyrö ja Dome Karukoski. Solar Filmsin elokuvan ovat tuottaneet Markus Selin ja Jukka Helle. Elokuvan levittää Nordisk Film.

Ohjaus
Dome Karukoski

Käsikirjoitus
Tuomas Kyrö ja Dome Karukoski

Päärooleissa
Mielensäpahoittaja - Antti Litja
Emäntä - Petra Frey
Poika - Iikka Forss
Miniä - Mari Perankoski

Muissa rooleissa
Viktor Drevitski
Kari Ketonen
Mikko Neuvonen
Bruno Puolakainen
Janne Reinikainen
Alina Tomnikov

 

Lue lisää
Katso elokuvan traileri »
Mielensäpahoittaja Facebookissa »
Solar Films »

 
hollywood

10.3.2017

Saattokeikka

Tutustu lämminhenkisen elokuvan näyttelijöihin. SAATTOKEIKKA nyt elokuvateattereissa!

Lue koko juttu