Uutiset

Kotimaiset elokuvat ylittivät jo miljoonan katsojan rajan

 

(2.4.2012)

Kotimaiset elokuvat ovat kolmessa kuukaudessa keränneet jo yli miljoona katsojaa elokuvateattereissa. Kotimaisen elokuvan ennätysvuonna 2010, jolloin saavutettiin historialliset 2 075 035 katsojaa, miljoonan elokuvakäynnin raja ylittyi vasta syyskuussa. Tänä vuonna teatterilevitykseen on tulossa vielä ainakin 17 kotimaista ensi-iltaelokuvaa, joten uuteen katsojaennätykseen on kaikki edellytykset. Viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna kotimaiset katsojaluvut ovat kaksinkertaistuneet.

Kaiken kaikkiaan tänä vuonna on kertynyt 2,3 miljoonaa elokuvakäyntiä, joista kotimaisten osuus on siis huikeat 44 prosenttia.

Vuoden tähän asti katsotuin elokuva on edelleen Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä ja viileä Venla noin 265 000 katsojalla. Toiseksi katsotuin elokuva on niin ikään kotimainen; Taru Mäkelän Varasto noin 180 000 katsojalla (192 000 vuoden 2010 katsojan mukaan lukien). Katsotuin ulkomainen elokuva tällä hetkellä on Mission Impossible: Ghost Protocol noin 167 000 katsojalla.

 

Lue lisää
Suomen elokuvasäätiö »

 
hollywood

10.3.2017

Saattokeikka

Tutustu lämminhenkisen elokuvan näyttelijöihin. SAATTOKEIKKA nyt elokuvateattereissa!

Lue koko juttu