Uutiset

Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ja elokuvatarkastamon yhdistämisestä selvitys

 

(31.10.2008)

Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ja Valtion elokuvatarkastamon toimintojen ja tilojen yhteensovittamista selvittäneen Rauno Anttilan mukaan virastojen yhdistämiselle ei ole virastojen nykyisillä tehtävillä perusteita. Virastojen ydintehtävät ovat tällä hetkellä niin erilaiset, ettei niiden yhdistäminen toisi tehostamis- ja tuottavuushyötyjä.
Selvitysmiehen mukaan virastojen yhteistyötä on jo kehitetty kaikissa niissä asioissa, joissa hoidettavilla tehtävillä on kosketuskohtia.

Sen sijaan olisi syytä selvittää Valtion elokuvatarkastamon siirtymismahdollisuus yhteisiin tiloihin Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kanssa. Yhtenäinen tilaratkaisu loisi pohjaa tulevaisuudessa tapahtuvalle virastojen yhdistämisharkinnalle.

Selvitysmiehen mukaan Suomesta puuttuu todellinen elokuvakeskus, jossa olisi paitsi elokuvien esitystoimintaa, myös audiovisuaalisen alan muita toimintoja ja palveluita. Tällaiseen keskukseen voitaisiin liittää myös audiovisuaalisen toimintaan keskittyvät virastot, kuten Kansallinen audiovisuaalinen arkisto, valtion elokuvatarkastamo sekä myös Suomen elokuvasäätiö.

Jos elokuvien ennakkotarkastuksesta myös Suomessa voitaisiin siirtyä jälkitarkastusjärjestelmään, voitaisiin tarkastuksesta vapautuvia resursseja suunnata uusiin ja vahvistettaviin tehtäviin. Näitä voisivat olla esim.
mediakasvatuksen ja medialukutaidon edistäminen, yleinen tiedotustoiminta ja valitus, vanhemmuuden tukeminen, koululaitoksen ja lasten kanssa tekemisissä olevien toimintojen tukeminen mediaturvallisuuden kysymyksissä. Tässä tilanteessa harkintaan olisi otettava myös virastojen yhdistäminen.

 
hollywood

10.3.2017

Saattokeikka

Tutustu lämminhenkisen elokuvan näyttelijöihin. SAATTOKEIKKA nyt elokuvateattereissa!

Lue koko juttu