Uutiset

Kotimaisella elokuvalla koossa 350000 katsojaa

 

(1.2.2008)

Ajankohtaista suomalaisessa elokuvassa

Tammikuun loppuun mennessä kotimaiset elokuvat ovat keränneet yhteensä jo 350 000 katsojaa elokuvateattereihin. Tammikuun kahden uutuuden lisäksi teattereissa pyörivät vielä kuusi viime vuoden loppupuolella ensi-iltansa saanutta kotimaista elokuvaa. Petri Kotwican Musta jää on ollut levityksessä jo 15 viikkoa ja jopa nostanut katsojalukujaan viime kuussa Jussi-ehdokkuuksien ja Berliinin kilpasarjapaikan siivittämänä.

Helmikuussa ensi-illan saa peräti neljä kotimaista elokuvaa:

Kuun avaa 1.2. Peter Lindholmin ohjaama ja käsikirjoittama Kolmistaan, joka kertoo rakkaudesta ja rakkauden rajoista. Pääosissa nähdään Liisa Kuoppamäki, Kari-Pekka Toivonen ja Matleena Kuusniemi.

8.2. teattereihin saadaan kotimaista kauhua. Pete Riskin ohjaama Dark Floors - The Lordi Motion Picture pohjautuu Mr. Lordi, Tomi Putansuun alkuperäisideaan.

Vuoden ensimmäinen lastenelokuva on Risto Räppääjä. Mari Rantasilan ohjaus Sinikka ja Tiina Nopolan suosituista lastenkirjoista saa ensi-iltansa 15.2.

Kuun päättää 22.2. Arto Halosen dokumenttielokuva Pyhän kirjan varjo, joka paneutuu Turkmenistanin diktatuuriin ja sitä Ruhnama -propagandakirjan kautta tukeviin kansainvälisiin yrityksiin.

 

Lue lisää
Dark Floors »
Risto Räppääjä »

 
hollywood

10.3.2017

Saattokeikka

Tutustu lämminhenkisen elokuvan näyttelijöihin. SAATTOKEIKKA nyt elokuvateattereissa!

Lue koko juttu