Uutiset

Lauri Törhönen sai elokuvataiteen valtionpalkinnon

 

(4.10.2007)

Tiistaina 2.10.2007 jaettiin neljän taiteenalan valtionpalkinnot. Kulttuuriministeri Stefan Wallin ojensi elokuvataiteen palkinnon elokuvaohjaaja Lauri Törhöselle, kuvataiteen palkinnon kuvataiteilija Lauri Astalalle ja valokuvataiteen palkinnon valokuvaaja Jaakko Heikkilälle. Kukin palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Elokuvaohjaaja Lauri Törhönen (s. 1947) on viimeksi kuluneiden reilun kymmenen vuoden aikana ennen kaikkea kehittänyt elokuvakoulutusta Suomessa. Hän toimi elokuvakerronnan professorina ja osastonjohtajana Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolla.
Tehdyn työn tuloksia tullaan arvostamaan myös tulevaisuudessa, arvioi Valtion elokuvataidetoimikunta palkintoperusteluissaan.

***********************

Lauri Törhösen puhe elokuvataiteen valtionpalkinnon luovutustilaisuudessa - elokuvarahoitus ja -koulutus kuntoon:


Kiitän saamastani merkittävästä tunnustuksesta, ja koetan puhua selvästi.

Arvoisa ministeri!

Elokuvatuottajat ovat lakossa valtiota vastaan. Kulttuuriministeri on pettänyt heidät, he vaativat 1,2 miljoonaa euroa lisää ensi vuoden elokuvatukeen – yhden kotimaisen elokuvan budjetin verran.

Lakon alkajaisiksi asetettiin taas kerran taiteet toisiaan vastaan: ooppera on kallis ja Mannerheimintiellä, elokuva ei saa sille kuuluvaa tukea, vaikka vie kulttuuria syrjäseuduille ja pitää maata asuttuna.

Kannattaisi jo lopettaa jankuttamasta, että oopperaa lauletaan elokuvan rahoilla. Jos haluamme ylläpitää kokonaista kansallista kulttuuria, on meillä oltava myös ooppera, jossa lauletaan italiaksi.

Suomalaisen elokuvan tehtävänä puolestaan on pitää kotimaiset kielet valkokankailla ja televisioruuduilla, siksi valtion ja myös television pitää kantaa elokuvasta vastuu.

Kansallinen elokuva onkin eräänlainen maanpuolustuskysymys – vai haluammeko luovuttaa vallan kotimaisten katsojien sieluista Hollywoodille, joka luo katsojille sen elokuvallisen laadun vaatimuksen, johon me yritämme vastata – aivan liian halvoilla suomalaisilla elokuvilla?

Meillä on Kansallisooppera, Kansallisteatteri, Kansallisbaletti – mutta meiltä puuttuu Kansalliselokuva. Se kuulostaa sanana tyhmältä, mutta näin rinnastettuna ajatus on aivan kirkas: suomalainen elokuva pitää rahoittaa sen kansallisen tehtävän mukaisesti.

Kysymys on järjestä ja tahdosta, ei rahasta, sillä elokuva voitaisiin panna kuntoon ilman, että veronmaksajan taskusta otettaisiin mitään lisää. Vaiettu salaisuus on, että sadoille toivorikkaille – tai hyväuskoisille! – nuorille joka vuosi annetaan lupaus tiestä tähtiin: Suomessa toimii yliopisto- ja ammattikorkeakoulutasolla kahdeksan elokuvakoulua. Veronmaksaja on kustantanut ammattilaitteet ja -studiot kymmenkuntaan paikkaan, joihin kaikkiin ei riitä päteviä opettajia ja fasiliteetitkin ovat osin hukkakäytössä.

Päätöksiä on tietenkin tehty aluepoliittisin perustein, mutta myös aidolla ajatuksella koulutuksen tasavertaisuudesta ja maan eri osien huomioimisesta. En ehdota kenenkään nopeaa likvidoimista, mutta tosiasiat kannattaisi tunnustaa ja koulutusjärjestelmä rationalisoida. Suunnilleen Suomen kokoisissa Tanskassa ja Norjassa tullaan toimeen yhdellä korkeatasoisella elokuvakoululla, joka on mitoitettu elokuvatuotannon työvoimatarpeen mukaan.

Voi arvioida, että elokuvakoulutuksen järjestämineen Suomessa käytetään toimintakuluina kolminkertainen summa todelliseen tarpeeseen nähden. Hukkaan kuluva raha on ainakin viisinkertainen verrattuna elokuvatuottajien barrikadihuutoon ja se tuhlataan joka vuosi, eikä siihen ole edes laskettu laitekannan päivityskustannuksia.

Vaikka tämä kaikki tiedetään OPM:ssä, kovalla kiireellä ajetaan yliopistofuusiota, joka vaatii jälleen uuden studiokompleksin rakentamista, vaikka vanhatkaan eivät ole kovin tehokkaassa käytössä. Uuden hukkainvestoinnin hinta voi olla 30, tai 50 miljoonaa.

Nykyiseen loistoonsa Tanska lähti nollapisteestä – tanskalainen elokuva oli alentunut puolivillaisen aikuisviihteen tuottamiseen.

Aloitettiin alusta. Perustettiin elokuvakoulu, josta kymmenessä vuodessa tuli yksi Euroopan tärkeistä. Koko elokuva-ala – koulutus, tuotantopalvelut, jopa elokuva-arkisto – koottiin yhden katon alle ja rahoitettiin niiden todellisten tarpeiden mukaan.

Onnekkaiden sattumien, mutta myös rohkeiden yksilöiden yhteistyöllä tanskalaiset tekivät elokuvastaan kansallisen projektin joka muuttui vientituotteeksi. Hyvät elokuvat ovat hyviä vientituotteita, kuten tiedämme.

Ei nykyinen kulttuuriministeri pettänyt suomalaisia tuottajia, eikä hän ollut ensimmäinen. Kyse on historiallisesta vääristymästä, joka pitää vihdoin oikaista. Ei voi luottaa poliittiseen tahtoon, mutta järkeen pitää voida luottaa. Veronmaksajaa, kotimaisen elokuvan katsojaa, kiinnostaa elokuvan rahoituksessa hyvä suomalainen elokuva ja me petämme hänet, elleivät kaikki elokuvalle tarkoitetut rahat näy valkokankaalla.

Me suomalaiset ylläpidämme myyttiä, että olemme kateellisia ja riidanhaluisia. Suomalainen elokuva on omalta osaltaan kantanut tätä myyttiä ja elokuva-ala on toiminut sen mukaan. Poikkeuksellisinta elokuvatuottajien lakossa onkin se, että tuottajat ovat yksimielisiä.

Kulttuuriministeriö ja koulutusministeriö voisivat ottaa oppia ja osoittaa esimerkkiä, koska niillä on suomalaisen elokuvan kaikki valta – ja ne ovat itse asiassa yksi ministeriö, Opetusministeriö.

Lauri Törhönen 2.10.2007

 
hollywood

10.3.2017

Saattokeikka

Tutustu lämminhenkisen elokuvan näyttelijöihin. SAATTOKEIKKA nyt elokuvateattereissa!

Lue koko juttu