Borg/McEnroe-elokuva saa ensi-iltansa perjantaina 13.10.

Suomalaista tennisosaamista hyödyntänyttä Borg/McEnroe-elokuvaa ei nähdä Finnkinon teattereissa.

Finnkino ei hyväksynyt Borg/McEnroe-elokuvan filmivuokrasopimusta normaalein ehdoin, joten Finnkinon teattereissa elokuvaa ei nähdä. Elokuvan voi nähdä Finnkinon paikkakunnilla korvaavissa teattereissa. Nordisk Film päivittää esityspaikat osoitteeseen www.nordiskfilm.fi/borgmcenroe

– Borg/McEnroe avaa huomenna elokuvateattereissa, mutta ei Finnkinon teattereissa. Myöskään kotimaisen Yösyötön kohdalla Finnkino ei ole joustanut vaatimuksistaan, joten sitäkään ei Finnkinon teattereissa nähdä. Tilanne on elokuvayleisön ja -tekijöiden kannalta todella surullinen, toteaa Nordisk Filmin elokuvalevityksen johtaja Katarina Nyman.

– Tuottajan näkökulmasta on todella ikävää, että yleisöltä evätään mahdollisuus nähdä palkittu Borg/McEnroe-elokuva Finnkinon teattereissa. Elokuvasta on tullut meille todella paljon kyselyjä yleisöltä, sitä odotetaan kovasti, pahoittelee elokuvan suomalainen osatuottaja Jarkko Hentula Yellow Film & TV:ltä.

Tanskalaisen Janus Metzin ohjaama Borg/McEnroe kertoo tarinan kahden täysin erilaisen tennislegendan ensimmäisestä kohtaamisesta. Samalla se on tarkkanäköinen kuvaus niistä paineista, joita maailman parhaat urheilijat joutuvat käsittelemään. Elokuva huipentuu ruotsalaisen Björn Borgin (Sverrir Gudnason) ja yhdysvaltalaisen John McEnroen (Shia LaBeouf) ikimuistoiseen mittelöön Wimbledonissa vuonna 1980.

Kaikkien aikojen menestynein suomalainen tennispelaaja Jarkko Nieminen vastasi tennisakatemiansa kautta elokuvan päänäyttelijöiden tennisvalmennuksesta sekä stunt-näyttelijöiden valinnasta. Suomalaisen tenniksen suuruus Veli Paloheimo valmensi McEnroeta esittävää LaBeoufia.

Elokuvan suomalainen osatuottaja on Yellow Film & TV, tuottajina Olli Haikka ja Jarkko Hentula. Suomen elokuvasäätiö on tukenut elokuvaa, ja Yleisradio on ostanut sen Suomen televisio-oikeudet.


ELOKUVAN ESITYSPAIKAT: www.nordiskfilm.fi/borgmcenroe

Myös Nordisk Filmin Facebook-sivuilla päivittyy tieto elokuvan esityksistä www.facebook.com/nordiskfilmelokuvat


ELOKUVAN SYNOPSIS JA LISÄTIEDOT

Wimbledon, 1980. Sateisin kesä vuosikymmeniin. Kaikki odottavat, että maailman paras tennispelaaja Björn Borg korjaa viidennen Wimbledon-voittonsa. Mutta kulissien takana tapahtuu. Vain 24-vuotias Borg on maailman johtavia ikoneita. Hän on myös lähellä uransa loppua, väsynyt ja pelkojen riivaama. Hänen pahin kilpailijansa, nuori ja lahjakas John McEnroe, 20, on päättänyt syrjäyttää entisen sankarinsa Wimbledonin valtaistuimelta. Heidän keskinäinen kisansa huipentuu legendaariseen kaksintaisteluun Wimbledonissa vuonna 1980. Tämä on tarina kahdesta miehestä, joista tuli legendoja – ja hinnasta, jonka he siitä maksoivat.

Kylmähermoisen Björn Borgin roolissa nähdään islantilais-ruotsalainen Sverrir Gudnason. Hän on esiintynyt mm. Wallander-elokuvissa. Tulisieluista John McEnroeta esittää mm. Transformers-elokuvista tuttu Hollywood-näyttelijä Shia LaBeouf. Borgin valmentajan Lennart Bergelinin tennistossuihin astuu Hollywood-konkari Stellan Skarsgård. Elokuvan tanskalaisohjaaja Janus Metz tunnetaan vuonna 2010 valmistuneesta dokumentista Armadillo, joka seuraa tanskalaissotilaita komennuksella Afganistanissa.

Jarkko Niemisen ja Veli Paloheimon lisäksi elokuvaa oli tekemässä tamperelainen tennispelaaja Henrik Sillanpää. Hän toimi Borgia esittävän Sverrir Gudnasonin stunt-pelaajana. Sillanpää debytoi Davis Cupissa vuonna 2015.

Elokuvan tekijöihin kuuluu myös suomalaisia asiantuntijoita musiikki- ja elokuva-aloilta. Yksi elokuvan säveltäjistä on suomalainen Sasu Ripatti, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Vladislav Delay. Hänen musiikkiaan on kuultu mm. Alejandro González Iñárritun The Revenant -elokuvan soundtrackilla. Lisäksi elokuvan toisena äänisuunnittelijana toimi suomalainen äänitehostemestari Heikki Kossi.

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
https://surya-academy.or.id/
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor
terminal4d
https://keuangan.iainptk.ac.id/
terminal4d
sudirman168
https://kedirimaju.id/