Alli Haapasalon ohjaama draamaelokuva Tytöt tytöt tytöt kilpailee peräti kahdella maailman merkittävimpiin kuuluvalla elokuvafestivaalilla. Viime viikolla julkaistiin ainutlaatuinen Sundance-kilpasarjaan pääsy, ja nyt elokuva on kutsuttu myös helmikuussa järjestettävään Berlinaleen. Koskaan aiemmin ei suomalaista elokuvaa ole valittu sekä Sundancen että Berlinalen kilpailuihin.
Tytöt tytöt tytöt -elokuva saa Euroopan ensi-iltansa helmikuussa Berlinalessa, joka on yksi maailman suurimmista elokuvafestivaaleista. Elokuva kilpailee Generation 14plus -kilpasarjassa, joka esittelee nuorista kertovia elokuvia niin nuorelle kuin laajemmallekin yleisölle. Generation 14plus -sarjan voittona on Crystal Bear -palkinto.
Ohjaaja Alli Haapasalo iloitsee elokuvan pääsystä kahden maailman merkittävimpiin kuuluvien elokuvajuhlien kilpasarjoihin:
”Kiitos näin kutkuttavista maailman- ja Euroopan ensi-illoista kuuluu kaikille elokuvan upeille tekijöille ja näyttelijöille! Nuoret ovat kriittinen yleisö. Toivon että he ottavat elokuvan omakseen. Se, että Tytöt tytöt tytöt on puhutellut festivaalivalitsijoita sekä Sundancessa että Berlinalessa, antaa uskoa, että elokuvassa on universaalia kosketuspintaa. Ja kenties jotain sellaista, jolle on nyt maailmassa tilausta.”
Tyttöjen sisäiseen maailmaan johdattava Tytöt tytöt tytöt on elokuva nähdyksi tulemisen halusta ja pelosta. Pääosarooleissa nähdään Aamu Milonoff, Eleonoora Kauhanen ja Linnea Leino. He esittävät Mimmiä, Rönkköä ja Emmaa, jotka kokeilevat rajojaan ja haluavat kukin löytää sen, mitä oikeasti ovat.
Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen, ja tuottaneet Leila Lyytikäinen ja Elina Pohjola.
Maailmanensi-iltansa tammikuussa Sundancessa ja helmikuussa Berlinalessa saava Tytöt tytöt tytöt tulee kotimaan valkokankaille huhtikuussa 2022.
Katso elokuvan traileri alta:
TYTÖT TYTÖT TYTÖT saa ensi-iltansa 14.4.2022. Elokuvan pääosissa nähdään Aamu Milonoff (Mimmi), Eleonoora Kauhanen (Rönkkö) ja Linnea Leino (Emma). Elokuvan on ohjannut Alli Haapasalo ja sen ovat käsikirjoittaneet Ilona Ahti & Daniela Hakulinen. Tytöt tytöt tytöt -elokuvan on tuottanut Citizen Jane Productions ja sen levittää Nordisk Film.
SYNOPSIS
Mimmi ja Rönkkö ovat parhaat ystävät, ja tukevat toisiaan ehdoitta. He haluavat elämän olevan suurta seikkailua, täynnä intohimoa ja tunteita. Emma puolestaan on pyhittänyt elämänsä taitoluistelulle ja kulkee menestystä kohti kaiken muun sivuuttaen. Kun nämä kolme erilaista tyttöä tutustuvat, on luvassa lyhyt, mutta päätähuimaava ajanjakso, jolta ei ole paluuta entiseen. Kolmen perjantain aikana tytöt testaavat rajojaan ja piirtävät ääriviivansa uusiksi. Mimmi ja Emma kokevat rakastumisen valtavan voiman, kun taas Rönkkö etsii jotain, mitä ei ole koskaan kokenut: nautintoa.