Aku Louhimiehen suurelokuva Lapin sota saa ensi-iltansa syksyllä 2026

Aku Louhimiehen ja Andrei Alénin tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff valmistelee suurelokuvaa Lapin sodasta. Käsikirjoitus perustuu vapaasti Antti Tuurin Rauta-antura-romaaniin. Käsikirjoituksesta ovat vastanneet Tuuri ja Aku Louhimies. 

Elokuvan pääyhteistyökumppani on Veikkaus. Puolustusvoimat on mukana elokuva teossa ja kunnioittaa veteraanien perintöä. 

Lapin sota saa ensi-iltansa syyskuussa 2026. Elokuvan tuotanto on täydessä vauhdissa ja kuvaukset alkavat kesäkohtauksilla Hämeenlinnan kupeessa, Parolannummella. Elokuva on sisarteos samojen ammattilaisten käsissä vuonna 2017 valmistuneelle Tuntemattomalle sotilaalle. 

  • Lapin sota on monille tuntematon sota. Syksyllä 1944 Suomi oli kahden suurvallan välissä, ja kansakunnalla oli valittavanaan vain vaarallisia vaihtoehtoja. Kaikki eivät päässeet kotiin. Tälläkin kertaa teemme realistista ja laadukasta sotaelokuvaa, jonka loppu on onnellinen. Elokuvan keskeinen viesti on anteeksianto, Aku Louhimies sanoo. 
  • Elokuvan käsikirjoitus laajentaa kirjan näkökulmia. On haluttu tuoda esiin myös naisten tarinoita – sota kosketti kaikkia, miehiä, naisia ja lapsia, kirjailija ja elokuvan toinen käsikirjoittaja Antti Tuuri sanoo.  

Yli miljoona katsojaa elokuvateattereihin saaneen Tuntemattomaton sotilaan lisäksi sama tekijätiimi on vastikään saanut menestystä tv-sarja Konfliktilla (2024). 

  • Lapin sota on henkinen jatko-osa vuoden 2017 elokuvalle Tuntematon sotilas. Tuomme elokuvateattereihin uuden tarinan, joka seuraa tyyliltään ja toteutukseltaan Tuntemattoman aloittamaa ilmiötä. Olemme kiitollisia kaikille tukijoille – tehdään yhdessä ajatuksia herättävää, kunnianhimoista taidetta suurelle yleisölle, tuottaja Andrei Alén toteaa. 

Lapin sota -elokuva kuvataan kokonaisuudessaan Suomessa. 

Fireframe Studiosin Mikko Kodisoja toimii elokuvan tuottajana yhdessä Alénin ja Louhimiehen kanssa. 

  • On kunnia saada toteuttaa elokuva, joka käsittelee Lapin sodan tapahtumia. Tämä tarina ansaitsee tulla kerrotuksi suurelle yleisölle – Lapin sota on osa suomalaista DNA:ta. Tällä hetkellä on erityisen tärkeää panostaa suomalaiseen kulttuuriin ja osaamiseen. Kuvausten ja jälkitöiden toteuttaminen Suomessa on merkityksellinen asia koko tuotannolle. Uuden suomalaisen teknologiaosaamisen hyödyntäminen elokuvan toteutuksessa on myös intohimoni kohde, tuottaja Mikko Kodisoja sanoo. 

Elokuva kuvataan historiallisilla tapahtumapaikoilla. Tornio on elokuvassa keskeisessä roolissa. 

  • Röyttän maihinnousu 1. lokakuuta 1944 on yksi Lapin sodan merkittävimmistä tapahtumista. Se ei merkinnyt vain sodan käynnistymistä, vaan myös symboloi Tornion strategista asemaa sodanaikaisena keskipisteenä. Uskomme, että Lapin sota -elokuvan toteuttaminen on merkittävä askel historiamme ja kulttuuriperintömme esiin tuomisessa, Tornion kaupunginjohtaja Jukka Kujala toteaa. 

Elokuvan ilmiöittämisestä ja kumppaniyhteistyöstä vastaa Tuntemattoman sotilaan tapaan Nitro Groupin vastaava luova johtaja ja hallituksen puheenjohtaja Eka Ruola, joka toimii myös elokuvan osatuottajana. 

  • Tuntematon sotilas -elokuvan ympärille luotu erityinen yhteistyöalusta markkinoijille tavoitti laajasti koko Suomen ja sillä oli keskeinen rooli ilmiön synnyttämisessä. Pyrimme tässä yhä vaikuttavampaan lopputulokseen teosta kunnioittaen ja brändien kaupallisia mahdollisuuksia kasvattaen, elokuvan markkinoinnista vastaava osatuottaja Eka Ruola sanoo. 

Veikkaus on tullut elokuvan pääyhteistyökumppaniksi, kuten Tuntemattomassa sotilaassakin.  

  • Veikkaus haluaa olla osaltaan mukana mahdollistamassa tätä suomalaisen kulttuurin suurteosta. Yhteistyömme on jatkumoa erinomaiselle kumppanuudelle, joka alkoi Tuntemattomasta sotilaasta. Kerromme myöhemmin tarkemmin yksityiskohdista, mutta sopimuksemme tulee mahdollistamaan etuasiakkaillemme ainutlaatuisen mahdollisuuden olla mukana tässä kunnianhimoisessa produktiossa, sanoo Veikkauksen henkilöstö– ja viestintäjohtaja Reija Laaksonen. 

Lapin sodan kuvaukset alkavat kesällä 2025 ja jatkuvat joulukuuhun 2025 saakka. Suurelokuvan ensi-ilta ajoittuu syyskuulle 2026. Elokuvan levityksestä vastaa Nordisk Filmin elokuvalevityksen johtaja Katarina Nyman. 

  • Lapin sota on kotimainen suurelokuva – elokuva, joka tulee puhuttelemaan ja muodostumaan osaksi laajempaa keskustelua. Uskomme, että juuri tämänkaltaista elokuvaa suomalaiset elokuvateatteriyrittäjät ovat odottaneet, Katarina Nyman sanoo. 

Yhteistyössä: 

Nordisk Film, MTV, Veikkaus, Fireframe, Leijona Catering, Business Finland, Suomen elokuvasäätiö, Nitro group, NTRNZ creative, MPK, Tornion kaupunki. 

Top
slot gacor
kaisarpoker
grafindo.id
bandar slot
situs anti rungkat
kaisarpoker
situs anti blokir
Link Alternatif Terbaru Global
kaisarpoker
kaisarpoker
sudirman168
https://surya-academy.or.id/
kaisarpoker
situs anti rungkat
situs slot togel
slot anti rungkat
bandar bola slot
bocoran parlay
situs slot pakai qris
slot bet 200
slot gampang maxwin
situs gacor
slot gacor
slot anti lag
situs anti blokir
slot gacor sudirman168
kaisarpoker anti rungkat
sudirman168
slot gampang scatter kaisarpoker
kaisarpoker
slot dana sudirman168
scatter hitam
situs slot sudirman168
slot gacor sudirman168
rtp slot sudirman168
slot asia gacor
sudirman168
sudirman168
sudirman168
sudirman168
situs sudirman168
sudirman168
sudirman168
slot gacor
scatter hitam
scatter hitam
sudirman168 login
sudirman168 link alternatif
slot gacor dana
slot dana sudirman168
situs sbobet
sudirman168
situs sudirman168
terminal4d
slot dana
slot gacor
Situs toto slot hari ini
slot asia
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia Sudirman168
slot asia
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
slot asia & scatter hitam
slot asia
slot asia
situs plinko online
toto slot 4d
situs slot
slot gacor
slot togel
slot asia sudirman168
slot asia sudirman168
situs slot toto
slot toto 4d
slot toto gacor
toto slot
SITUS SUDIRMAN168
https://www.watanserb.com/
SITUS SLOT
http://e-sptpd.pandeglangkab.go.id/
https://www.digitalent.go.ke/
slot gacor
toto slot
toto slot
slot gacor
slot88 online
situs slot
sudirman168
sudirman168
slot gacor
slot gacor
terminal4d
https://keuangan.iainptk.ac.id/
terminal4d
sudirman168
https://kedirimaju.id/