Uutiset

Myrskyluodon Maija teatterilevitykseen Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä

Myrskyluodon Maija teatterilevitykseen Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä

Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama Myrskyluodon Maija tulee elokuvateatteriensi-iltaan huhtikuun ensimmäisellä viikolla Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Elokuva on näiden lisäksi ollut teatterilevityksessä Ruotsissa, Norjassa ja Ranskassa. “Hienoa, että myös saksankieliset maat lähtevät esittämään elokuvaa”, iloitsee elokuvan tuottaja Markus Selin. Myrskyluodon Maija on saanut Suomen elokuvateattereissa yli 471 000 katsojaa maanantaihin 24.3.2025 mennessä, ja se on… Lue lisää »

ELOKUVA-ALAN TUNNUSTUSPALKINTO MYÖNNETTIIN HAVUMETSÄN LAPSET -ELOKUVAN TEKIJÖILLE

ELOKUVA-ALAN TUNNUSTUSPALKINTO MYÖNNETTIIN HAVUMETSÄN LAPSET -ELOKUVAN TEKIJÖILLE

Jussi-gaalassa jaettiin seitsemättä kertaa Nordisk Film -palkinto. Nordisk Film -säätiön lahjoittaman 20 000 euron palkinnon tarkoitus on antaa tunnustusta elokuvantekijöille, jotka merkittävällä työllään ovat nostaneet elokuvan tasoa ja siten rikastuttaneet suomalaista elokuvakulttuuria. Vuoden 2025 palkinnon saivat ohjaaja Virpi Suutari ja elokuvaaja Teemu Liakka elokuvastaan Havumetsän lapset. Palkintotuomariston perustelut vuoden 2025 Nordisk Film -palkinnolle: Havumetsän lapset… Lue lisää »

NÄYTTELIJÖIDEN TÄHTIKAARTI PALJASTUSTEN ÄÄRELLÄ ELOKUVASSA TÄYDELLISET VIERAAT

NÄYTTELIJÖIDEN TÄHTIKAARTI PALJASTUSTEN ÄÄRELLÄ ELOKUVASSA TÄYDELLISET VIERAAT

Täydelliset vieraat -elokuvan virallinen traileri on julkaistu tänään: Elokuvassa Täydelliset vieraat salaisuudet nousevat pintaan, kun ryhmä ystäviä sopii illallisella jakavansa toistensa kanssa kaikki puhelimeen tulevat sisällöt. Illallisvieraina nähdään joukko Suomen eturivin näyttelijöitä: Laura Birn, Hannu-Pekka Björkman, Pirjo Lonka, Malla Malmivaara, Joonas Saartamo, Pekka Strang ja Jani Volanen. Syksyllä ensi-iltansa saavasta Rike Jokelan ohjaamasta draamakomediasta on myös julkaistu ensimmäinen kuva, johon… Lue lisää »

Häjyt 2 -elokuva jo toista viikkoa Suomen katsotuin – yli 100 000 katsojaa!

Häjyt 2 -elokuva jo toista viikkoa Suomen katsotuin – yli 100 000 katsojaa!

Aleksi Mäkelän ohjaama, 19.2. ensi-iltansa saanut Häjyt 2 on toista viikkoa Suomen katsotuin elokuva elokuvateattereissa. Elokuva on kerännyt 101 085 katsojaa. Kyseessä on itsenäinen, oma tarinallinen elokuva nykyajan häjyistä, eteläpohjalaisista puukkojunkkareista, joissa elää edelleen häivähdys Isontalon Anttia ja Rannanjärveä. ”Todella mahtavaa, että uusi Häjyt on kiinnostanut näin laajasti yleisöä. Toivottavasti elokuvan matka elokuvateattereissa jatkuu vielä pitkään”,… Lue lisää »

Suositut YouTube- ja sometähdet valkokankaalle – Cancel elokuvateattereissa syksyllä!

Suositut YouTube- ja sometähdet valkokankaalle – Cancel elokuvateattereissa syksyllä!

Suositut YouTube- ja sometähdet Niko ja Santtu sekä Weksi seikkailevat syksyllä ensi-iltansa saavassa Cancel-elokuvassa. Vauhdikkaassa ja fiktiivisessä komediaelokuvassa nähdään myös lukuisia vierailijoita cameo-rooleissa. Elokuvan on käsikirjoittanut yhdessä Nikon, Santun ja Weksin kanssa stand up -koomikkonakin tunnettu Pietari Vihula. Elokuvan ohjaa Tuukka Temonen sekä tuottavat Hanna Virolainen, Markus Selin ja Jukka Helle. ”Kyseessä on kiinnostava kotimainen… Lue lisää »

Klaus Härön Ei koskaan yksin -elokuva on saanut yli 150 000 elokuvateatterikatsojaa

Klaus Härön Ei koskaan yksin -elokuva on saanut yli 150 000 elokuvateatterikatsojaa

– Katso uusi kohtaus elokuvasta Klaus Härön Ei koskaan yksin on saanut yli 150 000 katsojaa elokuvateattereissa. Elokuva tuli ensi-iltaan 17.1.2025, joten kunnioitettava katsojamäärä on ylittynyt ainoastaan hieman yli viidessä viikossa. Elokuva on kerännyt eiliseen 25.2.2025 mennessä 151 355 katsojaa ja se on näin ollen Suomen tämän vuoden katsotuin elokuva. Elokuvan on tuottanut Ilkka Matila… Lue lisää »

Häjyt 2 -elokuvalle avausviikolla 56 000 katsojaa!

Häjyt 2 -elokuvalle avausviikolla 56 000 katsojaa!

Aleksi Mäkelän ohjaama Häjyt 2 keräsi avausviikolla yhteensä yli 56 000 katsojaa. Keskiviikkona 19.2. ensi-iltansa saaneen elokuvan ennakkonäytöksissä vieraili 4291 ja varsinaisissa näytöksissä 52 226 katsojaa. Yleisösuosiolla mitattuna Häjyt 2 otti heti paikkansa viikon katsotuimpana elokuvateatterielokuvana, ja on pysynyt ykkössijalla viisi päivää peräkkäin. ”Tuntuu hienolta, että elokuva on löytänyt yleisön laajasti koko maassa”, kommentoi tuottaja… Lue lisää »

Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuvalla 36 884 katsojaa avausviikonlopun jälkeen

Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuvalla 36 884 katsojaa avausviikonlopun jälkeen

Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuva on kerännyt eiliseen sunnuntaihin 16.2.2025 mennessä katsojia kaikkiaan 36 884. Risto Räppääjä ja kaksoisolento tuli ensi-iltaan perjantaina 14.2.2025. Elokuva on Solar Films -tuotantoa ja sen levittää Nordisk Film. Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuvan on ohjannut musikaaliohjaajana mainetta niittänyt Samuel Harjanne. Elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen lastenkirjaan. Päärooleissa  Risto Räppääjänä… Lue lisää »

Timo Parvelan Ella ja kaverit seikkailevat elokuvateattereissa –  traileri julki nyt

Timo Parvelan Ella ja kaverit seikkailevat elokuvateattereissa – traileri julki nyt

– Ella ja kaverit – Operaatio Saukko ensi-illassa syksyllä 2025   Ellan maailmassa tapahtuu aina jotain jännää. Ja niin myös nyt, sillä Ella joutuu keskelle jännittävää operaatiota. Pelastusoperaatiota nimittäin. Siitä kertoo enemmän Ella ja kaverit – Operaatio Saukko, jossa Ellan luokka lähtee opettajan johdolla jännittävälle kesäretkelle, mutta joutuukin keskelle seikkailua. Mutta miksi ihmeessä? Sen näet… Lue lisää »

Nordisk Film solmii kumppanuuden A24:n kanssa

Nordisk Film solmii kumppanuuden A24:n kanssa

Vuodesta 2025 alkaen Nordisk Film vastaa A24:n elokuvien levityksestä Pohjoismaissa. Nordisk Film on solminut strategisen kumppanuuden kansainvälisen tuotantoyhtiö A24:n kanssa. Kumppanuuden myötä Nordisk Film vastaa A24:n elokuvien levityksestä Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Uuden sopimuksen myötä ensimmäiset elokuvat, jotka tulevat Nordisk Filmin levitykseen ovat Josh Safdien komedia Marty Supreme, jonka pääosassa nähdään Timothée Chalamet, Benny… Lue lisää »

Klaus Härön Ei koskaan yksin -elokuva on ylittänyt 100 000 katsojan rajapyykin

Klaus Härön Ei koskaan yksin -elokuva on ylittänyt 100 000 katsojan rajapyykin

– Katso täältä kohtaus elokuvasta Peter Kanerva (etsivä Kauhanen), Kari Hietalahti (Arno Antoni) ja Ville Virtanen (Abraham Stiller). Credit: Matila Röhr / Andress Teiss Klaus Härön Ei koskaan yksin on ylittänyt 100 000 katsojan merkittävän rajapyykin. Elokuva on saanut eiliseen sunnuntaihin 2.2.2025 mennessä kaikkiaan 111 980 katsojaa elokuvateattereissa. Raja ylittyi elokuvan 15. esityspäivänä viime perjantaina.… Lue lisää »

Häjyt 2 -elokuvan tunnusbiisin musiikkivideo julki!

Häjyt 2 -elokuvan tunnusbiisin musiikkivideo julki!

Aleksi Mäkelän ohjaaman Häjyt 2 -elokuvan tunnusbiisin Pahaa verta esittää suomirockin legenda Pate Mustajärvi. Nyt biisistä julkaistaan myös musiikkivideo, jossa Mustajärvi vierailee Etelä-Pohjanmaan lakeusmaisemissa. Videossa on lisäksi kohtauksia keskiviikkona 19.2. ensi-iltansa saavasta elokuvasta Häjyt 2. Katso video: Pate Mustajärvi on otettu elokuvayhteistyöstä: ”Onhan se nyt mahtavaa, että tällaiselle konkarille tarjoutuu vielä tilaisuus tehdä biisi legendaariseen… Lue lisää »

Häjyt tulevat taas!

Häjyt tulevat taas!

Uuden sukupolven häjyistä kertova Häjyt 2 -elokuva saa ensi-iltansa keskiviikkona 19.2. Tätä ennen, maanantaina 10.2. ja tiistaina 11.2., uuden elokuvateatterilevityksen saa yli 25 vuoden jälkeen vuonna 1999 ilmestynyt Häjyt, joka oli aikanaan niin yleisö- kuin arvostelumenestys keräten yli 330 000 katsojaa. Molemmat elokuvat on ohjannut Aleksi Mäkelä. ”Yleisöllä on nyt hieno mahdollisuus käydä verestämässä Häjyt-muistoja katsomalla… Lue lisää »

Klaus Härön Ei koskaan yksin -elokuvalla yli 30 000 katsojaa avausviikonloppuna

Klaus Härön Ei koskaan yksin -elokuvalla yli 30 000 katsojaa avausviikonloppuna

– Elokuvalle Best of Fest Top Films -kunnianosoitus Palm Springsin elokuvajuhlilta Klaus Härön uutuuselokuva Ei koskaan yksin on tehnyt upean avaustuloksen ensimmäisenä teatteriviikonloppunaan. Elokuva on saanut 32 267 elokuvateatterikatsojaa viikonlopun 17.-19.1.2025 aikana ja ennakoiden kanssa elokuvalla on katsojia 33 474. Näin ollen Ei koskaan yksin on saanut parhaan avaustuloksen alkuvuonna ensi-iltaan tulleista elokuvista. Lisäksi se… Lue lisää »

Levoton Tuhkimo on alkuvuoden katsotuin elokuva – katsojia jo 116 500

Levoton Tuhkimo on alkuvuoden katsotuin elokuva – katsojia jo 116 500

Dingosta ja sen keulakuva Pertti ’Nipa’ Neumannista kertovan Levoton Tuhkimo -elokuvan menestys jatkuu. Elokuva ylitti 100 000 katsojan rajan toisena esitysviikonloppunaan ja se jatkoi Suomen katsotuimpana elokuvana. Loppiaispäivä mukaan lukien elokuva on kerännyt jo 116 500 katsojaa. Levoton Tuhkimo sai ensi-iltansa 25.12.2024. Elokuvan on ohjannut Mari Rantasila ja käsikirjoittanut Hanna Leivonniemi. Pertti ’Nipa’ Neumann on iloinen… Lue lisää »

Top